Kolumnit Uutiset

Armoton ja arvoton näytelmä

Hämeenlinnan Pallokerhon kiekkojoukkueen päävalmentaja Pasi Arvonen avasi siviiliarkeaan eilen Hämeen Sanomissa. Tuulia Viitasen lehtijutussa Arvonen kertoi, että hän on jopa joutunut asennuttamaan videovalvonnan kotiinsa.

Säälittävää, enkä tarkoita päävalmentajaa.

Sosiaalisen median ikuinen älämölö, tyly vihapuhe, lajia ymmärtämättömien niin sanotut totuudet ja kaukalon lainalaisuuksiin vihkiytymättömien viisaudet ovat ilmeisesti siirtyneet tosielämään.

Sitä jää ihmettelemään, että kuka ansaitsee tulla vainotuksi vakavasti tekemänsä työn perusteella.

Ei tietysti kukaan.

Ihan mutulla veikkaan, etteivät nämä häiriköt ole luistelleet ensimmäisenä nurkkaan raivohullulta näyttävä satakiloinen fyysinen uhka niskassaan tai miettineet säästötalkoissa makkaroiden ulosmyyntihintaa.

Onko heille tullut samanaikaisesti painetta sekä hallitukselta, työyhteisöltä että yleisöltä? Epäilen.

Tai onko häiriköille annettu budjetti miljoona euroa viime vuotta pienempänä saatesanoilla ”kehitä tästä menestystarina, nyt tehdään kaikki ihan toisin”.

Sellaistakin on kohtuullisen menestyvissä ja näkyvissä yrityksissä nähty.

Lehtiyhtiöissä yleisöpalaute on raaistunut 1990-luvulta alkaen. Silti yleisön reaktioita ei voi verrata jääkiekkojoukkueen päävalmentajan syliin kaadettuihin oksennuksiin.

Merkillistä silti on, että moni kokee aivan välttämättömäksi kertoa päin naamaa, ettei tilaa Hesaria, Hämeen Sanomia tai Suomen Kuvalehteä.

Jonkinlaiseksi loukkaukseksi lausahdus on todennäköisesti tarkoitettu, mutta harvoin sitä viitsii vastata, että suositteletko myös lapsillesi valeuutissivustoja sekä yleistiedon ja lukutaidon vieroksuntaa.

Pitää näet olla korrekti. Vähän niin kuin valmentaja.

Kiekkoliigan omalakista todellisuutta on hankala avata niille, jotka eivät ole lajiin perehtyneet.

Toisinaan sulassa sovussa kulkevat seurat, pelaajat, sponsorit, yleisö, äärimmilleen viritetyt nuoret miehet eurot ja uranäkymät silmissään – ja päälle halliympäristöissä aina vaikuttavat harmaat eminenssit.

Nyt kaikesta tästä on saatu aikaiseksi soppa, jossa päävalmentaja tarvitsee videoseurannan kotiinsa. Tehtäisiinkö niin, että joulurauhan julistus koskee valmentajien ja pelaajien siviilielämää koko vuoden.