Uutiset

Arska Stadista - tuttu teeveestä

Suomen kansa tuntee taatusti Aarre ”Arska” Elon. Kun televisio vakiintui koteihin 1960-luvulla, Ylen tv-kanavia oli vain yksi, ohjelmia vähän ja toimittajia harvassa. Jokaisesta tv-kasvosta tuli julkkis.

Elo aloitti Ylessä jo 1962. Ensin hän painui mieleen viihdeohjelmistaan Jukka Virtasen ja Matti Kuuslan kanssa. Sitten vuosikymmenen lopulla Jatkoajasta. Se oli Lenita Airiston, Hannu Taanilan ja Arskan juontama uudenlainen kohujuttu: väittelyitä ja viihdettä, asiasta ja asian vierestä.

Virtanen-Elo-Kuusla-ryhmä eli VEK ideoi, kirjoitti ja näytteli paljon Suomen varhaista tv-viihdettä, kunnes 1966 Virtanen ja Kuusla heittäytyivät freelancereiksi.

– Itsekin mietin vapaata ratkaisua kauan, mutta lopulta päätin pysyä Ylessä, Elo sanoo.

VEK-miehet sattuivat tutustumaan filmitöiden parissa jo 1950-luvulla. Elo äänitti, Kuusla kuvasi, Virtanen ohjasi.

– Meillä kolmella synkkasi kyllä heti. Verbaliikka siinä rehotti, herkeämätön huulenheitto, ja kaikkia meitä veti yhteen nopeat ja lyhyet jutut, joita teeveessä sai tehdä minkä kerkesi.

Työajan he sähläsivät mitä sattui, ja idea- ja kirjoitustiimi jatkoi öisin erään tapiolalaisen asuintalon mankelihuoneessa. Elo ja Virtanen asuivat samassa talossa.

Kolmikon klassikoksi tuli Montreux’ssä 1965 lehdistöpalkintoon ja Kultaiseen Ruusuun yltänyt Lumilinna.

Jatkoaika syntyi New Yorkissa. Ekskursiollaan Yhdysvaltojen ja Kanadan tv-maailmaan Elo yöpyi kirjeenvaihtaja Jussi Himangan järjestämässä asunnossa Manhattanilla.

– Katsoin siellä yöt ja päivät eri tv-kanavia löytämättä ihan hakemaani, ohjelmatyypit eivät sopineet Suomeen. Yksi ilta hain alakerran kaupasta pullon bourbonia ja aloin kirjoittaa. Aamulla Jatkoajan eka käsikirjoitus oli valmis ja bourboniakin vielä jäljellä.

Jatkoaika liitti yhteen viihdettä ja älyä. Illan vieraita ei etukäteen paljastettu – jälkikäteen ohjelmaa puitiin ja hämmästeltiin paljon. Oli uutta, että asiaa tulee muutenkin kuin totisten miesten totisena puheena.

Vaikka Elo sittemmin nousi Ylen päällikköhississä, hän juonsi ja esiintyi itse kaiken aikaa.

– Sen ehdon asetin heti, kun ensimmäistä päällikönpaikkaa tarjottiin. Ohjelmanteko oli hengitysreikä ja syy, miksi Yleen alun perin hain.

Arska Elo jäi Ylestä eläkkeelle 1995. Kolmannesvuosisadan työrupeama oli kiintoisa ja rattoisa, mutta monet muutokset eivät Eloa pelkästään ilahduta.

– Teevee on kadottanut entisen lumonsa ja taikansa, internet ja muu tekniikka on syönyt sen asemaa ja tehtävää. Eläkkeelle lähtiessä tuntui, että tämä ei nyt enää ole mun teeveeni.

Entisiä työkavereitaan hän tapaa viikoittain biljardin merkeissä töölöläisessä Ritz-hallissa, pitää säännöllistä pakinapalstaa Kelan Sanomissa ja hauskuttaa toisinaan kansaa lauluyhtye Songilon riveissä. Eikä muistelmien jatkokaan ole aivan mahdoton ajatus.

Päivän lehti

5.6.2020