Uutiset

Arto Satonen: Mitä tapahtuu, jos Trumpin vapaakauppakritiikki muuttuu teoiksi?

Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) jännittää Yhdysvaltain vaalitulosta suurlähetystön vaaliaamussa Kaivopuistossa Helsingissä.

Satonen oli ainoa suomalainen osallistuja republikaanien puoluekokouksessa Clevelandissa heinäkuussa.

Hän sanoo, että jo silloin saattoi aistia sen, että paine muutokselle tuli erityisesti keskilännen osavaltioista, joissa Trumpin puheet vapaakaupan kritiikistä ovat purreet.

Niissä osavaltioissa Trump on nyt myös menestynyt.

Satonen pohtii, mitä merkitsee Suomelle, jos Trumpin vapaakaupan kritiikki muuttuu teoiksi. Satonen pitää jo todennäköisenä, että Trump voittaa vaalit.

– En usko, että vapaakaupan kritiikki koituu myöskään amerikkalaisten eduksi, Satonen kommentoi.

Kirjailija Juha Itkonen: Trump on rikkonut kaikki rajat, ja se unohtuu

Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystössä vaaliaamua viettävä kirjailija Juha Itkonen kertoo olevansa yllättynyt siitä, kuinka hyvin Donald Trump on menestynyt vaaleissa.

– Pelottaa, Itkonen sanoo.

–  Hän on rikkonut kaikki rajat. Sen tavallaan unohtaa, kuinka törkeä hän on ollut ja millaisen puhetavan hän on tuonut.

Itkonen on tehnyt vuoden ajan matkakirjaa Minun Amerikkani. Hän on käynyt Yhdysvalloissa kolme kertaa vuoden aikana, ja menee maahan uudestaan tammikuussa. Itkonen ihmettelee, miten Trump pystyisi hoitamaan presidentin virkaa, jos hän voittaisi vaalit.

– Trump on viihdyttäjä, showmies, synkkä sellainen, Itkonen sanoo.