Uutiset

Asennepresidentti

Presidentinvaalin ennakkoäänestys on käyty ja varsinainen äänestyspäivä on lähellä. Meillä äänestäjillä on paitsi valta myös vastuu.

Äänestyspäätöstä tehdessä voisimme pohtia, millainen minun Suomeni on ja millainen haluaisin sen olevan.

Voisimme jokainen miettiä, millaisen johtohahmon haluamme ja miten juuri hän kuvastaa sitä, mitä itse olen. Suomi on kansakuntana menestynyt, ja meillä on edelleen menestymisen avaimet käsissämme.

Menestyminen kansakuntana ja sisäisen hyvinvoinnin säilyttäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Se vaatii työtä, se vaatii asennetta, se vaatii kaikkia meitä. Tärkein tulevaisuuden tekijä on tavallinen suomalainen.

Meidän arvoistamme ja asenteistamme rakentuu tulevaisuus.

Sauli Niinistö on omassa kampanjassaan korostanut suomalaisen asenneperinteen tärkeyttä menneistä vaikeuksista, mm. lamasta ja sodista, selviämisessä sekä tulevaisuuden haasteiden kohtaamisessa. Tämä asenneperinteemme on osaamisen, tietämisen ja taitamisen kunnioittamista. Se on nöyryyttä, sisua ja sisäistä vahvuutta – niukkuuden tuomaa etua.

Suomalaisten vahvoja asenteita, menestyksen tekijöitä, on ruokittava. Meidän tulee säilyttää sellainen yrittäjyys ja kovan ammattimiehen arvostus, joka kannustaa taistelemaan. Tasavallan presidentin rooli tässä on tärkeä.

Valtaoikeuksien kaventamisen myötä korostuu presidentin mielipidejohtajuus. Hän on hyvän tulevaisuuden puolestapuhuja ja arvojohtaja.

Presidentin tulee olla suomalaisen elämänmuodon puolustaja. Se ei onnistu lyhytnäköisyydellä. Siinä tarvitaan kansakunnan etujen pitkäjänteistä puolustamista, myös kansainvälisillä areenoilla, ja rohkeutta katsoa tulevaisuuteen.

Hanna Torkkeli

valtuutettu (kok.)

Hämeenlinna