Uutiset

Asiakas sai kaupassa hämmentävän kassakuitin – myyjäkin äimistyi näkemästään, kuva

Kaupan kassakuitti saattaa toisinaan kiukuttaa, kun viivan alle jäänyt loppusumma muistuttaa, että ruoka on Suomessa EU:n kalleimmasta päästä.

Helsingin Vallilan S-marketissa tulostunut kassakuitti ei kuitenkaan harmittanut, vaan aiheutti makeat naurut.

Kaupassa maanantaina asioinut mieshenkilö sai kassalla kuitin ostoksista, ja heti perään tulostui lyhyempi kuitti. Tiketti hämmensi ensin kassatyöntekijää ja sitten asiakasta.

Kassakone tulosti takuukuitin luomukukkakaalille.

Takuukuittiin oli merkitty tuotenimi, hinta, GTIN-numerosarja ja ostopäivä. Kuitista ei kuitenkaan selvinnyt tarkemmin, mitä takuu koskee. Myyjäkään ei osannut muuta kuin äimistellä huvittuneena asialle.

Lännen Media tavoitti aluejohtaja Merja Saaren HOK-elannosta kommentoimaan erikoista kuittia. Saaren vastuulla on Alepa-ketjun toiminnot, mutta hän kommentoi asiaa S-Marketin puolesta. Aluejohtaja sanoo, että kyse on näppäilyvirheestä.

– Kun tuotetta on perustettu järjestelmään, yksi ruksi on tullut vahingossa väärään kohtaan. Eli tuotteelle on laitettu tulostumaan takuukuitti, vaikka sitä ei tässä tapauksessa olisi tarvittu.

– Takuukuitit koskevat yleensä tuotteita, joille tavarantoimittajat antavat takuun.

Saaren mukaan vastaavanlaisia näppäilyvirheitä sattuu toisinaan. Saari painottaa, ettei luomutuotteista ole missään tilanteissa tarkoitusta antaa erillisiä takuita ainakaan Alepassa tai S-marketeissa.

– Takuu on pakkauksessa. Jos tuotteessa on luomumerkki, asiakas voi luottaa, että kyse on todella luomutuotteesta. Ei siihen erillistä kuittia tarvita. Evira valvoo kasvatusta ja tuotantoa.

Asiasanat