Uutiset

Ässien kiri yllätti HPK:n

Tärkeä ottelu ja lehtereillä kauden ennätysyleisö 5 222 katsojaa.

Jääkiekon SM-liigan runkosarjan viimeinen ottelu Rinkelinmäellä ei kuitenkaan jäänyt aikakirjoihin huikeana mittelönä. Porin Ässät varmisti jatkoaikavoitollaan runkosarjan kakkossijan ja HPK ylsi lopulta seitsemänneksi.

Tappio tiesi Kerholle pelien jatkumista jo lauantaina Rinkelinmäellä, jolloin pelataan villi kortti -kierrosten ensimmäiset ottelut. ”Säälipleijareissa” Kerho kohtaa Tampereen Ilveksen.

Torstain ottelun voittokaan ei olisi lopulta riittänyt Kerholle kirissä kuuden sakkiin. Jokerit nimittäin voitti kotikaukalossaan JYPin ja piti kuudennen sijansa.

SM-liigan villi kortti -kierrokselta noustaan varsinaisiin puolivälieriin kahdella voitolla. Toinen ottelupari pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa on Kärpät-Blues.

Meno villi kortti -kierroksella on tiivistä, sillä toiset ottelut ovat vuorossa jo sunnuntaina. Tarvittaessa vääntöjä jatketaan tiistaina, jolloin viimeistään ovat selvillä jatkoon menijät.

HPK pelasi tappiostaan huolimatta torstaina hyvin. Kolmosketjun sentterin Jyrki Louhen mielestä Kerhon meno hieman hyytyi ottelun loppua kohden.

-Pelissämme oli tänään paljon hyvääkin, vaikka lopussa hieman väsähdimme. Yleisö taisi hieman pettyä, mutta tällaista tämä joskus on – asetelmia haettiin jo tuleviin peleihin, Louhi sanoi.

HPK ei ennätä levätä laakereillaan ennen Ilves-otteluita. Louhi kuitenkin uskoo joukkueensa olevan valmiina jo lauantain Rinkelinmäen ottelussa.

-Runkosarjan kaksi viimeistä peliä olivat jo hyviä vääntöjä. Nyt pitää vain jatkaa samalla tahdilla. Seuraavaksi on vuorossa kaksi tai kolme peliä ja siitä jatketaan eteenpäin. Uskon tähän porukkaan vahvasti, Louhi pohti.

Männikölle ?pelirangaistus

HPK aloitti torstain ottelun tarkasti. Ensimmäisessä erässä kerholaisista maalinteossa onnistui hyvän ottelun pelannut nelosketjun hyökkääjä Juuso Honka, jolle ketjukaverit Joonas Nättinen ja Jaakko Turtiainen junailivat maalipaikan.

Kerho sai harjoitella torstaina oikein tosissaan alivoimapeliä. Joukkue onnistui kuittaamaan muun muassa avauserän lopulla Miikka Männikön saaman viiden minuutin jäähyn laitataklauksesta. Männikkö sai tilanteesta myös pelirangaistuksen.

Männikkö taklasi Ässien puolustajaa Kristian Kudrocia miehekkäästi. Kudroc koki kovia, mutta huvittavaakin tilanteessa oli – vastakkain olivat nimittäin ottelun lyhin ja pisin mies. Männiköllä on pituutta 170 senttiä ja kolossimaisella Kudrocilla peräti 201 sentiiä.

Kerhon 2-1-maalin iski ylivoimalla Juuso Puustinen (syöttäjät Niko Nieminen ja Ville Viitaluoma).

Ässät pystyi kuitenkin rutistamaan rinnalle ja vielä ohikin. Kolmen pisteen voittoa joukkue jahtasi pelaamalla ilman maalivahtia jo reilu kolme minuuttia ennen päätöserän loppua.

Porilaiset tasoihin nosti kolmosketjun hyökkääjä Tommi Huhtala, joka sai kiekon HPK:n maalivahdin Teemu Lassilan taakse. Peliä oli tuolloin jäljellä 2.53.

Huhtala oli asialla myös Ässien voittomaalissa. 3-2-numerot Huhtala iski Kerhon maaliin ylivoimalla.

Rindell harmitteli ?jäähyjä

HPK:n päävalmentaja Harri Rindell piti ottelua hyvänä harjoituksena tuleviin koitoksiin.

-Jäähyjä pitää vain karsia. Yritystä menossamme kyllä riittää, Rindell arvioi.

Rindell suuntasi katseensa jo lauantain Ilves-otteluun.?

-Nyt on koko porukan keskityttävä tulevaan ottelusarjaan. Sen pidemmälle on kuitenkin nyt turha vielä mennä, Rindell muistutti. (HäSa)