fbpx
Uutiset

Asukkaiden näköinen pääsiäinen

Pääsiäinen tervehtii Riihimäellä kaupunkiin tulijoita koko Hämeenkadun mitalla. Tavoite on ollut, että pääsiäinen näkyy pääsiäiskaupungin katukuvassa vähintäänkin joulun tavoin. Kolmisensataa pupujen, tipujen ja noitien ystävää on jo parin kuukauden ajan kokoontunut rakentamaan somisteita pääsiäiskaupungiksi julistautuneen Riihimäen katujen ja puistojen koristelua varten.

– Tehtävän haasteellisuus yllätti. Kun suunnitelma oli syntynyt sekä Teppo Järven että pääsiäistyöryhmän mielissä, olikin otettava huomioon oikulliset säät. Koristeiden pitää kestää tuulen tuiverrusta, lumimyräkkää, pakkasta, vesisadetta siinä kuin auringonpaistettakin, kertoo Hamkin ohjaustoiminnan opiskelija Kirsi Vuorinen.

Ongelmat on ratkottu. Päiväkotilaisten katujen ylle valmistamat värikkäät paperimassamunat on lakattu huolella, työpajan nuorten synnyttämä noita uhmaa Hämeenkadun yllä pahojakin säitä eivätkä Karan yläasteen oppilaiden pinkinpunainen pupu tai työryhmän rakentama jättimunakaan sula edes helteessä.

Keltainen pääsiäisväri ilahduttaa katujen varsilla, pääsiäispuistossa ja aukioilla, kun puisto-osasto asettelee 10 000 pääsiäisliljaa ja 3000 helmililjaa lumen lomaan. Pääsiäisen keltaiset liput nousivat salkoihin jo malkamaanantaina ja lasketaan vasta pyhien päätteeksi.

Kaupunkilaisten näköisen pääsiäiskadun rakentamista on ohjannut Hamkin ohjaustoiminnan koulutusohjelman opettajat Marja-Liisa Kaartinen ja Riitta-Maija Kuusela sekä opiskelijat Kirsi Vuorinen ja Suvi Ojala. Työtä on tehty päiväkodeissa, nuorten työkeskus Etapissa ja Karan yläasteella. Yrittäjien munanrakennuskilpa täydensi urakkaa ja veti liikkeet mukaan pääsiäishenkeen. (HäSa)

Menot