Uutiset Helsinki

Asunnottomien yö muistutti syrjäytymisestä – useilla paikkakunnilla jaettiin vaatteita ja tarjottiin ruokaa

Vuosittaista asunnottomien yötä vietettiin keskiviikkona useilla kymmenillä paikkakunnilla ympäri maata.

Eri paikkakunnilla järjestettiin mitä moninaisempia tapahtumia, joiden yhteydessä oli usein myös kahvi- ja ruokatarjoilua. Joillakin paikkakunnilla oli mahdollisuus päästä saunaan ja saada puhtaita vaatteita. Lisäksi esimerkiksi Keravalla paikalla oli sosiaalityöntekijä, lakineuvontaa, suun terveydenhuoltajia ja partureita.

Partioaitta oli kerännyt lahjoituksina noin 9 600 takkia ja yli 10 000 asustetta kuten villasukkia, hanskoja, pipoja, paitoja ja housuja. Ne jaettiin ihmisille eri puolilla maata.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran mukaan Suomessa oli viime vuoden lopussa reilut 7 100 asunnotonta, joista yksineläviä oli noin 6 600 ja perheellisiä liki 500.

Asiasanat