Uutiset

Asuntojen myynti vilkastui Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan asuntokauppa näyttää piristymisen merkkejä. Tammi-maaliskuussa asuntoja ostettiin 23,5 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Asuntomarkkinat ovat kuitenkin edelleenkin eräänlaisessa poikkeustilassa, sillä tarjontaa myytävistä asunnoista on liki puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä näkyy tällä hetkellä erityisesti lyhentyneinä myyntiaikoina. Keskimääräinen myyntiaika koko maassa on nyt 60 päivää ja Helsingissä 40 päivää.

– Hämeenlinnassa asunnon myyntiin meni alkuvuonna keskimäärin 44 päivää, sanoo Kiinteistömaailman yrittäjä Pekka Lassila.

Kerrostalokaksion keskihinta Hämeenlinnassa on tällä hetkellä 85 00 euroa, rivitalokaksion 120 000 euroa ja omakotitalon 160 000 euroa.

Kiinteistömaailman selvityksen mukaan ensiasunnon ostajat tekevät tällä hetkellä lähes kolmanneksen kaikista asuntokaupoista. Ensiasunnoksi ei hankita kuitenkaan yksiöitä, vaan kaksioita ja kolmioita, oli kyse sitten Helsingistä tai muusta Suomesta.

– Hämeenlinnan Kiinteistömaailman asiakkaista 24,5 prosenttia oli alkuvuonna ensiasunnon ostajia. Heistä 60 prosenttia osti kerrostaloasunnon, 30 prosenttia omakotitalon ja 10 prosenttia rivitaloasunnon, yrittäjä Raija Nieminen sanoo. (HäSa)