Uutiset

Asuntojen ostoaikeet pysyneet ennätyskorkealla

Kuluttajien aikomukset hankkia omistusasunto ovat pysyneet ennätyskorkealla. Loka-joulukuussa asunnon hankkimista suunnitteli noin yhdeksän prosenttia kotitalouksista.

Tilastokeskuksen maakunnittaisen kuluttajabarometrin mukaan asuntokauppaa harkitsevien määrä oli korkein sitten 1990-luvun laman. Miltei yhtä korkealla päästiin jo viime vuoden huhti-kesäkuun kyselyssä.

Eniten ostoaikeita oli ylempien toimihenkilöiden talouksilla, joista joka kuudes suunnitteli asunnon ostoa.

Alueellisesti osto-aikeet olivat korkeimmillaan Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Kanta-Hämeessä ostoaikeet olivat myös muuta maata korkeammalla.

Tilastokeskuksen maakunnittaista kuluttajabarometria varten haastateltiin yli 4 600:aa suomalaista loka-joulukuussa. (STT, HäSa)

Päivän lehti

20.1.2020