Uutiset

Asuuko onni maalla ja pikkukoulussa?

Päivi Ojala

Lapsena asuin kerrostalossa, leikin asvalttipihassa, kävin suurta kivikoulua, jonka luokilla oli paljon oppilaita. Kavereita ja tekemistä riitti, vaikkei minulla ollutkaan hienoja harrastuksia. Elintasokaan ei 1960-luvulla ollut lähelläkään nykyistä. Silti minulla oli onnellinen lapsuus.

Mitä onneen nykyään tarvitaan? Omakotitalo nyt ainakin, ja iso sellainen. Mielellään rauhallisessa kaupunginosassa tai suorastaan maalla. Kuka nyt lähiössä tai kivikylässä tahtoisi asua?

Niin, kuka? Minulla on tuttava, jonka tyttärenpoika asuisi varmaankin missä tahansa kivikaupungissa tai lähiössä mieluummin kuin nykyisessä kotipaikassaan. Perhe asuu pienessä kylässä Etelä-Suomessa. Kävelymatkan päässä ei asu yhtään samanikäistä lasta.

Tämä Tomi-poika viedään koulutaksilla kaukana sijaitsevaan parinkymmenen oppilaan kouluun, jota käy yksi samanikäinen poika. Tämä koulutoveri tuodaan toisella taksilla päinvastaisesta suunnasta, joten vapaa-ajalla he eivät kohtaa. Tomin vanhemmilla ei juuri ole aikaa tai voimia toimia iltaisin autonkuljettajina, sillä nämä käyvät päivittäin pääkaupungissa töissä kymmenien kilometrien päässä.

Tomilla ei ole sisaruksia. Lomat hän viettää mieluiten isoäitinsä kanssa, sillä mummi asuu Helsingissä. Siellä on paremmat mahdollisuudet saada ikäistään seuraa.

Kotona Tomi viettää illat lähinnä tv:n ja tietokoneen seurassa. Hieman eri tilanne hänellä kuin aikoinaan meikäläisellä. Ei tarvinnut mennä kuin ovesta ulos, niin heti oli pihalla kavereita. Ja jos ei ollut, menin naapurirappuun soittamaan ovikelloa. Pääseeks Marja ulos?

Muutama kuukausi sitten tv esitti uusintana Aki Sirkesalosta tehdyn dokumentin. Muusikko kertoi siinä, kuinka hänen elämänlaatunsa muuttui kertaheitolla paremmaksi, kun heidän perheensä muutti omakotitalosta kerrostaloalueelle Toijalaan. Kavereiden ja virikkeiden määrä moninkertaistui.

Aika usein vanhemmat ovat tietävinään aika tarkastikin, mikä heidän lapsilleen on parasta. Minä uskallan hieman epäillä.

Nyt on pikkukoulujen lakkauttaminen taas tapetilla monessa kunnassa, myös Hämeenlinnassa. Vanhemmat ovat erittäin huolissaan.

Yksi äiti sanoi äskettäin lehdessämme: Tietenkin pieneen lähikouluun olisi huomattavasti mukavampi mennä kuin isoon kouluun. Minä kysyn: Miten niin tietysti?

Minusta oli erittäin jännittävää mennä ensimmäiselle luokalle yli 600 oppilaan kouluun. Säälin serkkujani, jotka kävivät kyläkoulua. Meidän koulussa oli pelkkiä ekaluokkalaisia enemmän kuin heillä oppilaita koko koulussa.

En ymmärtänyt ollenkaan, että itseäni minun olisi pitänyt sääliä. Ja pelätä koulukiusatuksi tulemista jo etukäteen.