Uutiset

Aulangon kylpylälle vihdoin vauhtia

Aulangon kylpylän rakennustyöt ovat vihdoin toden teolla alkamassa, kun Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto myönsi asiallisen keskustelun jälkeen hankkeelle maantaina kahden miljoonan euron takauksen, jonka takana oli valtuuston selvä enemmistö.

Päätös oli vihreiden vaaliviikon politikoinnista huolimatta tervetullut muistutus siitä, että Hämeenlinnasta löytyy yksituumaisuutta, kun on kysymys perustellusta elinkeinopoliittisesta linjanvedosta. Kaupungin on edistettävä työtä ja toimeentuloa tuovaa yritystoimintaa.

Muodollisesti kylpylän rakennustyöt alkoivat jo kesäkuussa, kun hotellin nurkalle kaivettiin ensimmäinen kuoppa. Sen jälkeen kylpylästä ja sen oheen suunnitellusta monitoimihallista on on käyty värikästä keskustelua, jossa ei ole vältytty ohilaukauksiltakaan.

Suunnitelmien varsinainen jarru ei kuitenkaan ole monitoimihallista jarrutusmielessä tehty valitus, vaan epäselvyys työvoima- ja elinkeinokeskuksen myöntämästä avustuksesta.

Hämeen TE-keskus myönsi kylpylälle viime vuoden elokuussa kaupungin takauksen verran – kaksi miljoonaa euroa – työllisyysperusteista investointitukea. Kaikkiaan työministeriö on varannut 3,3 miljoonaa euroa kylpylähankkeen tukemiseen.

Tukipäätös herätti kilpailevat kylpylät, jotka kantelivat asiasta hämeenlinnalaisen Tarja Filatovin (sd.) johtamalle työministeriölle, joka epäilikin tukea laittomaksi. Soppa oli valmis.

Töihin ovat joutuneet ennen rakennusmiehiä kahdenkin ministeriön juristit, joiden viisauden hedelmiä voi toistaiseksi vain valistuneesti arvailla.
Hämeenlinnan kaupunki, niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin ovat vahvoilla. Kukaan ei ole edes yrittänytkään väittää, että kaupunki olisi tehnyt asiassa mitään väärin.

Sen sijaan niin tuen maksatustieltoon määrännyt TE-keskus kuin työministeriökin saavat mennä itseensä. Olisi terveellistä muistaa, etteivät työllistäminen ja elinkeinojen kehittäminen voi jäädä pelkästään kunnan vastuulle. Jos tuelle ei ole laillista estettä, sanottakoon se vihdoin ääneen.

Työministeriön lisäksi Aulangon kylpylälle asiaa pohtii kauppa- ja teollisuusministeriö.

Hämeenlinna on ilmoittanut, ettei sillä ole aikomusta luopua osittain jo maksetusta tuesta. Miksi luopuisikaan? Päätös on lainvoimainen eikä kukaan ainakaan toistaiseksi ole esittänyt perusteltua syytä tai etenkään keinoa sen purkamiseen.

Hämeenlinnan kaupunki on valittanut maksatuskiellosta Kouvolan hallinto-oikeuteen. Kaino toivomus on, että perustellusta valituksesta saataisiin päätös pikaisesti.

Aulangon hotellin ympäristö on varattu matkailukäyttöön ja sellaisena sitä pitää myös kehittää. On päivänselvää, että alueen vetovoima on koko Hämeenlinnan seutukunnan ja sen asukkaiden etu.

Kylpylän rakentava yhtiö ja siinä mukana oleva Hämeenlinnan kaupunki ovat esitelleet kylpyläsuunnitelmia avoimesti. Suunnitelmat ovat täsmentyessään vain parantuneet. Kilpailevien kylpylöiden kateuskin on tullut oikeaan valoonsa. Aulangon kylpylästä tulee niihin verrattuna ylivoimainen.