Uutiset

Aulanko kehittyy oikeaan suuntaan

Aulangon entinen hotellinjohtaja Olavi Virtamo seuraa mielenkiinnolla Aulangon kylpylähanketta. Hän on niin innoissaan kylpylästä, että on jo varannut Aulangolta huoneen sitten kun kylpylä valmistuu.

– Kylpylä on piristysruiske hotellille. Se sopii hyvin myös hotellin luonteeseen.

Virtamo aloitti uransa ravintola- ja hotellialalla vuonna 1956 ja jäi eläkkeelle vuonna 1993. Hän toimi muun muassa kuuluisan hotelli Pohjanhovin johtajana Rovaniemellä ja liikkui työnsä puolesta paljon eri puolilla Lappia.

Virtamon mieleen muistuu monia värikkäitä hetkiä ja tilanteita. Erityisesti hän muistelee presidentti Kekkosen valtiovieraiden kestitsemisiä Inarissa ja Kilpisjärvellä.

– Kekkosen valtiovieraille oli katettu juhlaillallinen Vaarinsalmeen, ja sinne mentiin veneellä. Oli syyskuu ja kylmä. Sylvi Kekkoselle piti yhtäkkiä saada vällyt veneeseen, sillä hänen reumansa oli pahana. Rouva piti kantaa myös veneeseen ja veneestä pois. Se oli hankala tilanne, Virtamo muistelee.

Kekkonen aiheutti hälinää myös Kilpisjärvellä. Hotelli on loppuunmyyty ja Kekkonen päätti jäädä seurueineen hotelliin yöksi. Kaikille piti järjestää huoneet samalta istumalta.

– Tänä päivänä se ei enää menisi läpi, että asiakkaiden pitäisi lähteä, kun presidentin seurueelle pitää saada huoneita.

Virtamon aikana ei hotelleissa ollut pätkätyöläisiä. Patruunoilla oli valtaa, ja pitkät lounaat pitivät henkilökunnan kiireisenä. Virtamo muistuttaa, että Aulangon hotellilla oli paljon merkitystä Hämeenlinnan seudun teollisuuden kehittymiselle.

– Jos Aulankoa ei olisi ollut, tuskin teollisuutta olisi yhtä paljon alueella.

Virtamo seuraa hotelli- ja ravintolaelämää mielenkiinnolla, erityisesti Lapissa. Hän on iloinen, että vuosia sitten haudattu Ounasvaarasta talviurheilukeskus -hanke on taas vireillä.

– Kyllä joskus on haikea olo. Kerran vuodessa täytyy käydä Rovaniemellä. Onneksi Pohjanhovi on kehittynyt, samoin kuin Aulanko.

Virtamon mielestä alalla menestymiseen vaaditaan paljon työtä.

– Niin kuin urheilijat sanovat, että pitää uskoa omaan työhön. Asiakkaita pitää palvella loppuun asti ja toimintaa pitää kehittää jatkuvasti.

Hotelleissa yritettiin Virtamon aikana saada keittiömestarit asiakkaiden pariin.

– Nykyään kokit haluavat jo olla esillä ja näkyä ravintolasalissa. Se on todella hyvä asia.

– Minun aikanani yritettiin saada kehitettyä myös lapsipalvelua. Me haimme Pohjanhoviin Ruotsista syöttötuolit. Vanhempi henkilökunta katsoi sitä silloin karsaasti.

70-vuotias

– syntynyt 7.11.1934 Loimaalla

– toimitusjohtaja, kirjailija

– ravintola-alan koulutus

– tehtäviä hotellien ja ravintoloiden johtajana. Muun muassa toiminut Matkaravinto Oy / Finnhotells alue- ja linjajohtaja (1966-1978) ja Aulangon ja Pohjanhovin hotellien johtajana

– Virtamo Ky Hotelli- ja ravintola-alan konsultti ja ohjelmatoimisto (1979-93)

-lukuisia luottamustoimia, muun muassa Suomen hotelli- ja ravintolaliiton hallituksen jäsen 1970-luvulla, Suomen Hovimestarikillan hallituksen jäsen ja pj 1960-70-luvuilla,Chaines des Rotisseurs jäsen, Suomen pesäpalloliiton liittovaltuuston jäsen, Hämeenlinnan paasikiviseuran tilintarkastaja, Ahveniston suojeluyhdistyksen perustajajäsen

-harrastukset: rotary-toiminta ja lenkkeily