Uutiset

Auli Kiskola EM-avauksen parhaana suomalaisena 38:s

Ampumahiihdon avoimet EM-kilpailut avattiin keskiviikkona Puolan Duzsniki Zdrojissa normaalimatkoilla.

Ahveniston Ampumahiihtäjien nelikosta parhaiten sijoittui Auli Kiskola naisten 15 kilometrin kilpailussa. Hän oli 38:s (+7.43/ 0+2+0+1). Sijoittuminen 20 parhaan joukkoon olisi vaatinut nolla-ammunnat myös pystypaikoilta.

– Ammunta oli ok, makuut otin varman päälle mutta ekan pystyn kakkonen harmittaa. Ladulla oli väsynyttä menoa, herkkyys oli kadoksissa. En tiedä, mistä johtuu, ehkä energiat vähissä. Nyt pitää saada riittävästi ruokaa ja unta niin jaksaa vielä kolme tiukkaa kisaa. Tavoitteena on kauden paras pikakisa, Kiskola puntaroi.

AAH:n Erika Jänkä oli väliajoissa muutaman sekunnin Kiskolan takana, mutta yksi sakko enemmän viimeiseltä pystypaikalta pudotti hänet reilun minuutin päähän. Maalissa Jänkä oli 48:s (+8.53/ 0+2+0+2).

Parhaiten suomalaisnaisista ampunut Tiia-Maria Talvitie (2 sakkoa) ei pysynyt hiihtovauhdissa mukana ja oli 53:s (+9.06).

Venäjä otti kaksoisvoiton nollat ampuneen Irina Starykhin johdolla, jolle yhden sakon ampunut Svetlana Sleptsova hävisi minuutin ja kolme sekuntia. Matkaan lähti 87 kilpailijaa.

Miesten 20 kilometrillä kuuden joukossa oli peräti viisi venäläistä, joista mestaruuden voitti yhdellä sakkominuutilla Alexander Loginov.

AAH:sta Matti Hakala oli 69:s (+7.27/ 1+2+1+0) ja Henri Lehtomaa 90:s (+11.13/ 1+2+0+0). Välissä oli kahdella sakolla selvinnyt Antti Repo 70:s (+7.33). Mukana oli 114 kilpailijaa.

– Ei mikään ihmeellinen kisa. Hiihdossa olisi pitänyt olla enemmän iskua ja ammunnassa tuli liikaa mokia. Kummassakin makuussa yksi laukaus ei lähtenyt rennosti ja ekassa pystyssä kaksi ekaa laukausta ei noussut tarpeeksi ja jäi alas, kertoi Hakala, joka nolla-ammunnalla olisi yltänyt 20 parhaan joukkoon.

Aikuisten arvokisojen ensikertalainen Henri Lehtomaa sai tuntea kisojen kovuuden.

– Ammunta oli ihan hyvä, mutta hiihto oli raskasta. Latu oli mennyt aika pehmeäksi niin raskas kisa oli, Lehtomaa summasi. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic