Uutiset

Australiaan saapuu uusi asukas joka minuutti – väkiluku nousi jo 25 miljoonaan asukkaaseen, vuosikymmen luultua aiemmin

Australian väkiluvun uskotaan nousevan tänään ennätykselliseen 25 miljoonaan. Maan väestö on kasvanut nopeammin, mitä on arvioitu, sillä maahan saapuu vuosittain satoja tuhansia siirtolaisia, kertoo Australian tilastovirasto ABS.

Tilastojen mukaan joka minuutti maahan saapuu uusi asukas. Ihmisten syihin tulla maahan ei oteta tilastoissa kantaa.

ABS:n arvion mukaan maan väkiluku nousee seuraavan kolmen vuoden aikana miljoonalla, jos tahti jatkuu samana kuin nyt.

Australian taloudellinen menestyminen rakentuu siirtolaisuuden varaan – viimeisimmän väestönlaskennan mukaan yli kolmannes maan väestöstä on syntynyt muualla. Eniten tulijoita on Englannista, Kiinasta, Uudesta-Seelannista ja Intiasta.

Nyt maassa väitellään siitä, millainen taloudellinen ja sosiaalinen vaikutus on maahantulijoiden määrän nopealla kasvulla. Esimerkiksi puutteet maan infrastruktuurissa ovat johtaneet kaupunkien ruuhkautumiseen ja palkkakehitys on jäänyt junnaamaan paikoilleen työntekijöiden kasvaneen määrän takia.

Väestönkasvulla kiritetään vaalikampanjoita

Vuoden 2017 aikana Australian väkiluku kasvoi ABS:n mukaan 388 000 ihmisellä. Siirtolaisten osuus väestönkasvusta oli viraston mukaan noin 62 prosenttia ja 38 prosenttia selittyi ”luonnollisella kasvulla”.

Tällä hetkellä maassa syntyy noin 308 000 vauvaa vuosittain.

Samalla maahanmuutosta on tullut poliittinen kuuma peruna. Australiassa käydään kahdet tärkeät vaalit keväällä: Uuden Etelä-Walesin osavaltiovaalit maaliskuussa ja valtiolliset vaalit toukokuussa.

Esimerkiksi äärioikeistolainen Pauline Hanson on sysännyt vastuun Australiassa kasvavasta eriarvoisuudesta siirtolaisten harteille. Liberaalisenaattori Dean Smithista puolestaan tuli ensimmäinen maan senaatin jäsen, joka on vaatinut väestönkasvun arviointia ja lisäkeskustelua aiheesta.

Smithin mukaan maahan otettujen ihmisten määrä kuormittaa maan suurimpien kaupunkien, Sydneyn ja Melbournen, infrastruktuuria. Kaupungeissa asuu suurin osa uusista maan asukkaista.

Tilastoviranomaiset arvioivat, että maassa syntyy vauva lähes joka toinen minuutti ja joku kuolee hieman yli joka kolmas minuutti. Tämän lisäksi arvioidaan, että joku australialainen muuttaa pois maasta lähes joka toinen minuutti. Lukuja selittävät myös ulkomailla asuneiden australialaisten paluumuutto kotimaahan.

Asiasanat