fbpx
Uutiset

Autiomaassa ei syödä taloutta

Jos Yhdysvaltain nykyinen presidentti George W. Bush hamassa tulevaisuudessa pyyhkii hikeä palaneelta otsaltaan kasvihuoneilmiön korventamassa Pohjois-Amerikassa, hän luultavasti sanoo: “Miksei kukaan varoittanut?”.

Nyt, kun ulkona vielä voi liikkua ja lännessä riittää ruokaa, Bush ei kuule mitään, vaikka ilmastomuutoksesta tolkuttavat useat tutkijat. Häntä alkanee kiinnostaa sitten, kun oma kroppa kärsii.

Siinä vaiheessa asialle ei välttämättä enää ole mitään tehtävissä.

Aikanaan Bushin vastaehdokkaana olleen Al Goren luentoihin perustuva dokumenttielokuva Epämiellyttävä totuus tuli juuri Suomenkin leffateattereihin. Gore on optimistinen. Hänen mukaansa – ja hänen käyttämiensä tutkimusten mukaan – ilmastonmuutokselle voisi vielä tehdä jotain.

Jos jotain tehtäisiin nyt.

On vaikeaa olla yhtä kirkasotsainen kuin Gore. Elokuvan tosiasioihin on esimerkiksi suomalaisissa kritiikeissä suhtauduttu tyyliin “hohhoijaa, meillähän tämä on kuultu ajat sitten”.

Kuultu. Ei kuunneltu. Mediassa ja päättävien portaissa puhutaan rahasta, hameenhelmoista, viinasta ja rahasta. Ja vielä kerran rahasta.

Uhkakuvat jäätiköiden sulamisesta, merenpinnan noususta, kuumuudesta, kuivuudesta, joidenkin alueiden juomavesipulasta, pakolaisten virroista ja niin edelleen kuitataan tässä(kin) tietoviisaassa valtiossa viherpiipertäjien horinoina.

Kuulin omin korvin, kuinka eräs keskusteleva joukko tuhahteli viimeviikkoiselle uutiselle arktisen merijään kutistumisesta. “Miksi tämä on näin isolla? Yhden tutkijan mielipide!”

Mutta miehen, jota pidetään eturivin asiantuntijana. Sitä paitsi monet tutkijat ovat jo yhtä mieltä uhan todellisuudesta. Miksi aivan toisen alan ihmiset Suomen Hämeenlinnasta kuvittelevat tietävänsä paremmin?

Nyky-yhteiskunnassa esimerkiksi kuolemasta vaietaan niin tehokkaasti, että se tuntuu epätodelliselta. Elämän edellytykset ovat hämärtyneet. Mitä, happi, sitähän saa pullosta!

Maapallon tuhoutuminen on niin iso ja pelottava ajatus, että se mieluusti tungetaan aivolokeroiden viimeiseen komeroon piiloon ja sitten vaivihkaa lakaistaan pois.

Al Gore painottaa ilmastonmuutoksen olevan moraalinen kysymys. Niin. Jokaisen ihmisen pitäisi käydä oma henkilökohtainen taistelunsa siitä, voisiko alkajaisiksi vaikka taipua lämmittämään asuntoaan asteen tai pari vähemmän.

On helppoa ajatella, että oman auton vaihtaminen bussikyytiin täällä peräpohjolassa on turhaa, koska ratkaiseva pelinappula on Yhdysvallat, jonka konservatiivivaikuttajat vastustavat ilmastonpelastuspolitiikkaa kynsin hampain.

Gore-filmikin on politiikkaa. Bisnestä myös. Mutta mitä sitten? Kannattaisiko miettiä itse asiaa eikä sen kääreitä? Voiko taloutta syödä sitten, kun metsien tilalla on autiomaa?

marika.riikonen@hameensanomat.fi

Menot