Uutiset

Auto kultaa muistot

50-, 60- ja 70-lukujen autot ovat persoonallisuuksia ja henkivät menneen ajan nostalgiaa, jota ei tämän päivän menopeleistä enää löydä. Kirjailija Timo Kiisken mielestä auto on tänään arkipäiväinen liukuhihnatuote, johon ei sidota enää sellaisia tunnesiteitä kuin vielä parikymmentä vuotta sitten.
Tuolloin auto oli perheenjäsen, jolla oli lempinimi ja luonteenpiirteet.

– Naiset muistavat yleensä pienet ja söpöt autot, mutta miehille auto visuaalisesti vahvin ajan kuva. Kun miehelle puhutaan lapsen syntymästä, muistaa hän ensin, millaisella autolla lapsi haettiin laitokselta kotiin. Auto muistuttaa ajasta, joka ei koskaan enää palaa, äijäautoilijaksi tunnustautuva Kiiski herkistyy.

Aiemmin veijariromaaneihin keskittynyt Kiiski astuu uusimmalla kirjallaan ulos kaapista ja tunnustaa julkisesti olevansa automies ja nimenomaan äijäautojen ystävä. Äijäautoilla Kiiski tarkoittaa suuria, vanhoja autoja – juuri niitä punaisia mersuja, volvoja tai hopealta hohtavia dollarihymyjä, jotka kasvattavat miehen mittaa.

– Auto on ainoa tekninen vempele, joka kiinnostaa minua. Jos saisin lottovoiton, hankkisin vanhan auton, alkaisin mobilistiksi. Omaa, viisi vuotta vanhaa Ford Focustani ei äijäautoilijan kelpaa kyllä näytellä. Unelmieni auto olisi sen sijaan kirjassakin esitelty iso kissa eli Citroen ID, Kiiski tunnustaa.

Kiisken tuorein kirja Automuistoja Suomesta, autoilun arkea ja juhlaa albumikuvin ja tarinoin (Karisto 2004), kertoo nimensä mukaisesti muistoja autoista, jotka poseerasivat lomamatkoilla kuvissa muiden perheenjäsenten tavoin.

Kukapa ei muistaisi sitä perheen ensimmäistä kuplavolkkaria, jonka etupuskuri jatkoi matkaansa hinausauton perässä? Kiiski ainakin muistaa.

– Kirja sai alkunsa pari vuotta sitten, kun isäni kuoli yllättäen lomamatkalla. Isä oli pappi, mutta ennen kaikkea automies. Vanhoja albumeja selatessani huomasin kuinka paljon kuvien autot toivat muistoja mieleen. Autoihin liittyy paljon nostalgiaa.

Kiisken kirjassa kerrotaan 60 suomalaisen automuistoja sotien jälkeisestä ajasta tähän päivään. Mukana on niin täysin palvelleita kotteroita kuin ulkomailta tuotua luksustakin. Mitään ansiokkaiden autoharrastajien esittelyä ei kovien kansien väliin ole silti saatettu.

– Oli yllättävän työlästä saada ihan tavalliset ihmiset muistelemaan julkisesti autojaan. En kuitenkaan halunnut tehdä ainoastaan autokirjaa, vaan ajankuvan. Auto on ollut mukana arjessamme jo kymmeniä vuosia.

Kiiskellä on automuistokirjaansa vahvat tunnesiteet, sillä se oli samalla myös surutyötä. Mies ehti kirjan kirjoittamisen aikana täyttää 40 vuotta ja tajuta, että elämästä alkaa olla jo leijonan osa elettynä. Kohta kustantajalle jätettävä uusi romaanikäsikirjoitus onkin aiempia kirjoja vakavampi.

– Olen siirtynyt astetta vakavamman viihteen pariin.

Saila Karpiola