Uutiset

Avaja porttis ovesi

Siitä on vuosia, siis muinoin taannoin! Opiskelin syömmeni palolla kehitysvamma-alaa Helsingissä, Diakoniaopistossa.

Opiskelutoverini kertoi meille tarinan elävästä elämästä. Se kytee minussa edelleen antaen pontta minussa poukkoileville oikeustajugeeneille.

Siis silloin, eräänä päivänä, eräs kehitysvamma-alalla työskentelevä lähti ryhmänsä kanssa ratikalla ajellen hurvittelemaan. Intoa puhkuen koko kööri istui ratikassa nauttien joka kolinasta ja kitinästä. Ratikka pysähteli jatkaen jälleen matkaansa.

Eräältä etapilta kyytiin kapusi uhkea naisimmeinen puuterit pöllyten ja muhvit väpättäen. Hetken tähyiltyään hän tokaisi koppavasti kovalla äänellä: Anteeksi! Olen luullut, että nämä Helsingin kaupungin liikennelaitoksen raitiovaunut ovat normaaleja ihmisiä varten!

Raitiovaunussa ollut rahastaja ei empinyt. Hän kiskaisi hätäjarrusta rajulla otteella. Raitiovaunu nytkähti ja stoppasi tykkänään. Rahastaja tokaisi: Niin ovatkin. Voitteko te hyvä rouva poistua.

Opiskelivuosinani rehkin, ansaitakseni elämisentienistit, Rinnekodin keskuslaitoksessa ”levottomien miesten osastolla”. Toki tuli touhuttua kylliksi myös muissa yksiköissä.

Rinnekodin perustajan sisar Aino Miettisen viimeisin toive oli alueelle rakennettu kappeli. Kappelin alttaritauluna on teksti: Täällä on lupa olla vammainen.

Eräänä sunnuntaina, taannoin, kauan sitten, istahdin kirkossa rakkaan ystäväni viereen. En ollut häntä aikoihin tavannut. Siinä vieressä veisatessani vaistosin hänen sielunsa risat.

Hiljalleen tunsin hylkivien, halveksevien katseiden saartavan meidät. Hän lähti kesken kirkon menojen. Minä jähmetyin. Sopersin itkuni seasta eräälle edessämme istuneelle kääntyilijälle: Sinunkin mielesi terveys voi romahtaa.

Aivan pian raikuu kirkoissamme Hoosianna! Samaan hengenvetoon, jos vain paukut piisaa, veisaamme: Avaja porttis ovesi. Suntiot kyllä avaavat ovet, kynnyksiä höylätään matalammiksi armahdettujen syntisten sisäänkäynnin helpottamiseksi ja messuja on lähes joka lähtöön.

Rakennamme ulkoa kauniisti kalkittua kirkkoa, jota ympäröi silmää hivelevän upea puisto, mutta sydämiemme portit ovat teljetyt.

Vieroksumme tuskan huutoa, kun se täyttää kirkkomme holvit ja tuuletamme elämän ryvettymiin takertuneet hajut kiireen vilkkaan kintereiltämme. Täällä on lupa olla vammainen! Täällä on lupa olla vajavainen! Täällä on lupa olla sielurisoineen! Täällä on lupa olla rikkinäinen! Täällä on lupa rakastaa! Täällä on lupa olla…….!

Aika on antaa mennä, aika on kiskaista hätäjarrusta! Käytä siekin sydäntä!

Kylli Kylliäinen

Hämeenlinna