Uutiset

Avi vaatii Keinukamariin lisää hoitajia

Kaupunki ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) ovat eri mieltä siitä, kuinka monta hoitajaa Keinukamarissa pitäisi työskennellä. Avi nostaisi koko Keinukamarin henkilöstömitoituksen vähintään samalle tasolle, mikä tällä hetkellä toteutuu laitoksen dementiaosastolla.

Kaupunki on puolestaan sitä mieltä, ettei mitoitusvaatimusta voi muuttaa kesken sopimuskauden. Kaupungin ja Keinukamaria pitävän Attendo MedOnen sopimus on voimassa ensi vuoden loppuun saakka.

-Mitoitusvaatimusten muuttaminen lyhyellä aikavälillä ja kesken sopimuskauden ei ole perusteltua, koska asukkaiden hoitoisuus ei ole muuttunut, tilaajajohtaja Jukka Lindberg ja tilaajapäällikkö Leena Harjula toteavat esityksessään ikäihmisten lautakunnalle.


Kuusi hoitajaa irtisanottiin

Keinukamarin hoitajamitoitus nousi esille marraskuussa, kun kaksi henkilöä kanteli kuuden lähihoitajan toimen lakkautuksesta Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Keinukamari lopetti lähihoitajien työsuhteet samalla, kun heidän hoitamansa vammaisryhmä siirtyi Keinukamarista vastavalmistuneeseen Validia-kotiin.

Tuolloin Keinukamarissa oli 2,8 työntekijän henkilöstövaje voimassaolevaan sopimukseen nähden. Sen jälkeen tilanne on kuitenkin korjattu sopimuksen mukaiseksi.

Kaupunki on kilpailuttanut palvelutalo Keinukamarin hoivan voimassa olevien yleisten ikäihmisten palvelujen laatusuositusten mukaan. Suosituksessa tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoitus on 0,5 hoitajaa ja 0,1 muuta henkilökuntaa asukasta kohden. Dementiahoivassa mitoitus on vastaavasti 0,6 ja 0,1.

Nyt avi edellyttää, että koko Keinukamarin henkilöstömitoituksen tulee olla 0,6 hoitajaa sekä 0,1-0,15 avustavaa työntekijää asukasta kohden. Avi perustelee muutosta Keinukamarin asukkaiden pääasiallisen hoitoisuustason mukaan.

Käytännössä muutos merkitsisi 4,3 uuden työntekijän palkkaamista Keinukamariin.


Avi odottaa selvitystä

Avi edellyttää, että Attendo MedOne toimittaa syyskuun puoleen väliin mennessä selvityksen, kuinka Keinukamarin henkilöstömäärää lisätään ja miten työjärjestelyt eri yksiköissä toteutetaan. Lisäksi se pyytää Keinukamaria järjestämään saattohoito asianmukaisesti.

Virasto kiinnittää vastaisuuden varalle Hämeenlinnan ikäihmisten lautakunnan huomiota ostopalvelusopimustensa riittävään ja asianmukaiseen valvontaan.

Ikäihmisten lautakunta käsittelee asiaa kokouksesaan ensi maanantaina. Tilaajajohtaja Lindberg ehdottaa, että lautakunta laatii aville kirjeen, jossa pyydetään käsittelemään asiaa uudestaan henkilöstömitoituksen osalta. (HäSa)