fbpx
Uutiset

Barroso haluaa olla vahva johtaja

Euroopan Unionin parlamentti vahvisti eilen Portugalin Jose Manuel Barroson valinnan EU-komission puheenjohtajaksi. Vielä tovi kesäkuun EU-vaalien jälkeen vakavasti pohdittiin, kuinka hyvin uuden parlamentin rivit pysyvät koossa puheenjohtajaa koskevassa äänestyksessä. Mitään ei jäänyt lopulta epäselväksi, sillä Barroso nousi, EU-maiden johtajien esityksen mukaisesti, komission johtoon äänestystuloksella 413-251.

Jose Manuel Barroson valintaa yritettiin sotkea viime hetken keskustelulla siitä, miksi eteläiset valtiot saavat niin paljon EU:n avainvirkoja. Julkisuudessa on esitetty väite, jonka mukaan EU:ssa olisi jo yhteinen huoli eurooppalaisen yhteistyön painopisteen siirtymisestä kovaa kyytiä kohti etelää. Keskustelua ei voi ylistää syvälliseksi: äänessä ovat ne ryhmät, joiden on vaikea sulattaa Barrosoa. Mitä hyötyä etelälle on ollut esimerkiksi Romano Prodin puheenjohtajakaudesta?

Sen verran komission uusi puheenjohtaja puheita arvosti, että Barroso korosti olevansa tasapuolinen, koko EU-kokonaisuuden edustaja keskeisessä tehtävässään. Mitään muuta vaihtoehtoa hänelle ei edes ole, jos Barroso aikoo jäädä historiaan EU:ta eteenpäin vievänä komission puheenjohtajana. Tasapuolisuuden rinnalla unionin vahvistaminen ja yhteisön kansainvälisen painoarvon kasvattaminen ovat Barroson, tulevan komission ja myös EU-parlamentin keskeisiä tehtäviä. Kriittisimmät asiantuntijat epäilevät unionin olevan peräti hajoamassa.

Ennen valintaansa Barroso ilmoitti siekailematta, ettei hän suostu Saksan vaatimukseen talousasioiden superkomissaarista. Barroso edelleen tähdensi komisaarien tasaveroisuutta. Vaikka on selvää, että varsinkin talouskomissaarin salkku painaa muita salkkuja enemmän, Barroso käytti tärkeän puheenvuoron tärkeällä hetkellä: hän teki joka suuntaan selväksi, ettei aio olla tuulen suuntaa haisteleva komission puheenjohtaja. Barroso haluaa olla vahva EU-johtaja.

Suomalaisille euroedustajille parlamenttikauden avaus ei ollut toiveiden täyttymys. Vihreiden Satu Hassista tuli ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja ja demareiden Riitta Myller on hyvät mahdollisuudet nousta aluepoliittisen valiokunnan varapuheenjohtajaksi. Huonosti kävi keskustan Anneli Jäätteenmäelle, josta oli keskiviikkona, kovin varman tiedon mukaan, tulossa parlamentin johtoon kuuluva kvestori. Jäätteenmäki hävisi äänestykset ja hän on hieman yllättäen riviparlamentaarikko, missä ei ole kuitenkaan mitään hävettävää, koska Jäätteenmäki on ensimmäisen kauden meppi. Hänellä on aikaa kasvaa hyvinkin vaikutusvaltaiseksi europoliitikoksi.

Seuraavaksi pelissä on Olli Rehnin (kesk.) asema EU-komissaarina. EU:n johtopaikkojen jaossa Suomi sai jo muistutuksen painoarvostaan. Ainakaan nykyisten arvioiden perusteella Rehn ei saa kannettavakseen erityisen raskasta salkkua. Barroson linjaukset antavat kuitenkin ymmärtää, että komission työskentelyssä ratkaisevaa ei olisikaan salkku vaan taito tehdä yhteistyötä.

Suomalaisille euroedustajille parlamenttikauden avaus ei ollut toiveiden täyttymys.

Menot