Uutiset

Bassojumala kuulee musiikkia unissaan

Sana bassojumala saa basisti Michael Manringin hymyilemään.

-On kilttiä kuvailla minua bassojumalaksi, mutta oikeasti olen lapsi.

51-vuotiaan Manringin silmissä alkaa loistaa, kun hän kuvailee musiikin olevan jotain todella suurta. Oikeastaan musiikki on mukana kaikessa, kieli jota puhumme on musiikkia, kahvilan äänet, hengittäminen, kaikki.

-Mitä enemmän soittamisesta ja musiikista tietää, sitä enemmän haluaa oppia.

Basistina Manring hallitsee tekniikan erittäin hyvin, mutta hän improvisoi ja keksii koko ajan uutta.

Suomeen Manringin houkutteli Jan-Olof ”Puppe” Stranberg. Hän sanoo, että basistina Manringin soittamista katsoo huuli pyöreänä.

-Voiko noinkin tehdä bassolla? Kun on soittanut Manringin kanssa, on pakko mennä treenaamaan, Standberg nauraa.

Mutta vaikka Manringilla on soittaminen ja improvisoiminen hallussa enemmän kuin hyvin, hänellä on kirjattu lista siitä, mitä hän haluaa vielä oppia. Ja se lista on pitkä.

-Toivottavasti ehdin oppia kaikki ne jutut ennen kuolemaani.

Basso kädessä elää

Manring tuntee elävänsä, kun hän soittaa bassoa. Se näkyy. Kun Manring soittaa kuvaajaa varten, hän on omassa maailmassaan.

Manageri kuiskaakin, että jos et nyt sano, että voi lopettaa, hän soittaa vielä huomennakin.

-Kun soitan, olen niin lähellä ihmisenä olemista, kuin vain voin olla.

Bassojumala soittaakin aina kun vain voi. Jos hän sairastaa, bassoon ei tule tartuttua. Mutta aina päässä soi musiikki.

-Myös unissani kuulen melodioita, musiikkia, ääniä ja tunteita. Saatan usein herätä niihin ja tartun bassoon ja soitan uusia juttuja, joista tulee paloja musiikkiini.

Basso ei kuitenkaan ole sängyn vieressä vaan alakerrassa, ettei perhe häiriinny miehen yöllisestä soitosta.

Matkustaminen näkyy musiikissa

Manring sanoo, että ideat musiikkiin tulevat hänen elämäntyylistään. Hän matkustaa paljon työkseen ja jokainen päivä on erilainen. Se auttaa myös musiikin luomisessa.

Nyt hän on ensimmäistä kertaa Suomessa. Manring uskoo, että ensimmäinen Suomen-vierailu näkyy ja kuuluu hänen musiikissaan.

-Tykkään pimeydestä, hiljaisuudesta ja tilasta. Se avartaa mieltä.

Manring soittaa monipuolisesti erilaista musiikkia. Hän hallitsee rankan menon, mutta keskittyy myös meditatiiviseen, hauraaseen musiikkiin.

Mitä bassojumala haluaa sanoa nuorille musiikinharrastajille?

-Tärkeää on ymmärtää, mihin olet menossa. Pitää olla tavoite. Tekniikallakaan ei ole niin väliä, jos vain on selvä maali, johon pyrit. (HäSa)

Michael Manring musisoi sunnuntaina Suistolla kello 19 Paidarion-kokoonpanon kanssa. Samalla on Paidarionin uuden levyn Behind the curtains levynjulkistuskeikka. Manring on mukana levyllä kahdessa kappaleessa.