fbpx
Uutiset

Big Lightiin jopa 1500 osallistujaa

Riihimäen seurakunta ja EtCetera järjestävät lauantaina 18. maaliskuuta jo yhdeksännen Big Light -tapahtuman.

Kristillisen kulttuuritapahtuman odotetaan keräävän tänäkin vuonna noin 1 500 eteläsuomalaista kuulemaan musiikkia ja puheenvuoroja.

Big Light eli “iso valo” alkaa loistaa lauantaina kello 18 Riihimäen urheilutalolla. Teemana on tänä vuonna “Miksi”. Tapahtumassa puhuu evankelista Eliina Heinonen ja musisoivat oopperalaulaja Pentti Hietanen ja bändi Exit. Iltaa isännöivät Pekka Simojoki ja EtCetera.

Maksuttomassa tapahtumassa on järjestetty myös lastenhoito. (HäSa)

Menot