Uutiset

Bioetanolihanke herättänyt kiinnostusta kunnissa

Mahdollisen bioetanolitehtaan perustaminen on herättänyt kiinnostusta hämäläisissä kunnissa. Selvityshankkeen tekijät ovat ottaneet kuntiin yhteyttä kirjeitse, ja tähän mennessä kiinnostusta on osoittanut viisi kuntaa.

Kaarlo Siukola Suomen Biojalostus Oy:stä uskoo, että vastauksia tulee vielä lisää.

– Kerroimme kirjeessä, mitä tällaiselta tontilta vaaditaan ja kysyimme, onko kunnassa tarjolla sellaisia.

Siukola ei tässä vaiheessa halua kertoa, mitkä kunnat ovat olleet kiinnostuneita hankkeesta.

Bioetanolitehdas tarvitsee noin 10 hehtaarin tontin, paljon vettä, hyvät tieyhteydet ja sen, että maakaasu- ja sähkölinjat ovat lähellä.

Selvitystyötä tehdään Hämeen ammattikorkeakoulussa, ja selvityksen toinen vaihe valmistuu ensi vuoden maaliskuussa. Hanketta rahoittaa Etelä-Suomen lääninhallitus. (HäSa)

Päivän lehti

19.1.2020