Uutiset

Biokaasuautoille riittäisi kotimaista polttoainetta

Biokaasuautoilua olisi mahdollista lisätä reippaasti eteläisessä Suomessa. W-Fuel-hankkeessa tehdyn kartoituksen mukaan paikallisista raaka-aineista saisi biokaasua polttoaineeksi noin 170 000 henkilöautolle.

Biokaasun eli biometaanin mahdollisia raaka-aineita Etelä-Suomessa ovat biojätteet, lietteet, lanta ja nurmisäilörehu sekä muut maatalouden biomassat.

-Niiden sijainti ja määrät on kartoitettu tilastojen ja varta vasten tehtyjen kyselyjen perusteella. Turun ja Salon alueilla, pääkaupunkiseudulla sekä Kymenlaaksossa käytettävissä olevista biomassoista olisi laskelmien mukaan mahdollista saada yhteensä noin 300 miljoonaa kuutiota biometaania vuodessa, sanoo tutkija
Saija Rasi
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä. Hän toimii W-Fuel-hankkeen tieteellisenä koordinaattorina.

W-Fuel-hankkeen virolainen tutkimusryhmä on valinnut biokaasulaitosten paikat biomassojen kartoituksen perusteella. Viroon esitetään kahta biokaasulaitosta, jotka tuottaisivat kaasua liikennekäyttöön.

-Suomessa mahdollisia sijoituspaikkakuntia on useita. Esitystä meillä ei vielä ole. Tällä hetkellä näyttää siltä, että liikkeelle lähdettäisiin jätepohjaisilla laitoksilla.

Ilmastovaikutukset työn alla

W-Fuel-hankkeessa selvitetään parhaillaan biokaasuntuotannon ilmastovaikutuksia. Kaasun käyttö liikennepolttoaineena on varsin vähäpäästöistä, mutta päästöjä muodostuu tuotannon aikana esimerkiksi biojätteiden keräyksestä, nurmen viljelystä, kasvitähteiden korjuusta sekä raaka-aineiden kuljetuksista biokaasulaitokselle.

Tutkija Kaisa Manninen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo biometaanin tuotannon elinkaarenaikaisten ympäristövaikutusten riippuvan paljon käytetystä raaka-aineesta.

Kymenlaaksossa ja Helsingin seudulla valmis biometaani voidaan kuljettaa käyttäjille olemassa olevaa maakaasuverkostoa pitkin. Sen sijaan Turun ja Salon seuduilla kaasu on siirrettävä loppukäyttäjille jollain muulla tavalla.

-Kuljetusten osuus kokonaispäästöistä olisi kuitenkin vähäinen, vain muutamien prosenttien luokkaa, Manninen summaa.

Kannattavuus riippuu raaka-aineesta

Biometaanin tuotantokustannukset riippuvat suuresti siitä, mistä raaka-aineesta kaasu valmistetaan.

-Laskelmissa taloudellisesti kannattavimmiksi osoittautuivat biojäte ja liete, joiden vastaanotosta biokaasulaitos voi periä ns. porttimaksun.

-Biokaasun tuotantoa on taloudellisesti kannattavaa lisätä siellä, missä on tarjolla paljon biojätettä. Maatalouden massoja voidaan ottaa mukaan, mutta kannattavuus on paras seuduilla, joilla on paljon asutusta ja teollisuutta, selvittää tutkija Esa Aro-Heinilä MTT:stä. (HäSa)