fbpx
Uutiset

Black Rocket -rallissa… uusia tuulia

 

Tervakosken urheiluautoilijoiden lauantaina 19. toukokuuta järjestämä Black Rocket -ralli ajetaan hiukan totutusta poikkeavalla kaavalla. Kilpailussa käytetään ainoastaan yhtä erikoiskoetta, joka ajetaan ensiksi kaksi kertaa. Tauon jälkeen vaihdetaan ajosuuntaa, ja erikoiskoe ajetaan uudelleen kahteen kertaan.

Erikoiskoekilometrejä kertyy 37,8. Ajotavasta ja yhden erikoiskokeen konseptista johtuen osanottajamääräksi on rajattu 60. Katsojille tämä on ainakin helppoa, sillä yhdeltä istumalta näkee yli 200 ajosuoritusta. Ensimmäinen kilpailija starttaa reitille Sotkalinnasta kello 11.48 ja maaliin samaan paikkaan saavutaan noin kello 15.30.

Kilpailukeskus on myös totutusta poikkeavassa paikassa, sillä nyt pääpaikkana toimii Sotkalinnan tanssilava Hämeenlinnan Rengossa. Sotkalinnaan on keskitetty niin katsastus kuin huoltoaluekin. Yleisölle on opastus erikoiskokeelle 10-tieltä Rengosta sekä kantatieltä 54 Lopelta. Yleisö voi noutaa opaskarttoja kisa-aamuna maksutta Lopen Nesteeltä sekä Rengon St1 –asemalta. Pääsymaksu erikoiskokeelle on 10 euroa.

Kilpailun ehkäpä mielenkiintoisin osallistuja löytyy b-junioreista. Rallikärpäsen puraisema, enduron 8-kertainen maailmanmestari Juha Salminen päätti osallistua ralliin, joka osuu sopivasti enduron MM-sarjasta vapaalle viikonlopulle. Lopen Urheiluautoilijoita edustava Salminen ajoi rallia viimeksi viime syyskuussa, jolloin hän ajoi b-junioreiden voittoon Heinolassa ajetussa F-cupin osakilpailussa. (HäSa)

 

Asiasanat

Menot