Uutiset

Boksereissa päin punaista

Punaisia valoja päin ajaminen on yleistynyt. Varsinkin miehillä näyttää olevan taipumus ajaa läpi risteysten valojen väristä piittaamatta.
Tuoreen tutkimuksen mukaan syynä on miesten bokserityyppisten alushousujen yleistyminen. Se on vähentänyt tarvetta pysähtyä valoihin korjailemaan hankalista paikoista kiristävien kuminauhojen asentoa.

Varsinkin yksin ajaville miehille ajomatkat ovat päivän vilkkainta toimeliaisuuden aikaa. Kaikenlaisia asioita, joihin muuten ei ole aikaa, lupaa tai mahdollisuutta, hoidellaan siinä auton ratissa. Punaisia päin ajamisen yleistymisen arvellaankin vaikuttavan erityisesti miesten elintapoihin ja jopa terveydentilaan.

Esimerkiksi uniapnean on pelätty lisääntyvän punaista päin ajamisen yleistyessä. Nenän ja korvien puhdistaminen on näet perinteisesti tapahtunut juuri liikennevaloissa vihreää odotellessa.

Ilahduttavaa onkin huomata, että tutkimusten valossa yksin ajavien miesten nenän ja korvien kaivelu on säilynyt määrällisesti ennallaan. Henkilökohtaisesta hygieniasta huolehditaan nyt auton liikkuessa, jolloin valoissa pysähtelyn tarve vähenee.

Tutkimusten mukaan yhden sierainparin puhdistamiseen kuluu normaaliolosuhteissa 80 kilometrin tuntinopeudella keskimäärin runsaan kahdeksan kilometrin matka. Yleisin käytetty työväline on edelleen etusormi, mutta varsinkin viimeistelyyn käytetään laajalti myös pikkusormea.

Loppusijoituspaikoista tuhkakuppi ja avattu ikkuna ovat edelleen suosituimpia, joskin myös auton verhoilu ja muut sisäpintojen materiaalit ovat kasvattaneet osuuttaan.

Autossa tyydytetään arviolta viidennes miehen päivittäisestä ravinnontarpeesta. Yksittäispakattujen välipalojen ja makeisten avaaminen ja nauttiminen tapahtuu tavallisimmin maanteillä keskimäärin 110 kilometrin tuntinopeudessa, minkä on arveltu edistävän ravintoaineiden imeytymistä.

Turhia pysähdyksiä vähentävä ns. mobiilisorsa sen sijaan ei toistaiseksi ole Suomessa yleistynyt. Liikenneturva onkin ehdottanut liikennevalojen yhteyteen käymälöitä, joita saisi käyttää vain punaisen valon palaessa.

Miesten kulttuuriharrastuksista peräti 85 prosenttia sijoittuu automatkoille.
Radiokanavien soittolistojen yleistyminen on kasvattanut erityisesti yksinlaulun suosiota. Useita kertoja päivässä toistuvat rallit jäävät mieleen väkisinkin, mikä edesauttaa kertosäkeen tapailua ajettaessa.

Eniten nuotin vierestä lauletaan tutkimusten mukaan lauluja Lentäjän poika ja Hotel California. Kotimaisten laulujen kertosäkeiden sanoista muistetaan keskimäärin 45 prosenttia, ulkomaisten 8,5.

Instrumentaalimusiikin suosio taas on vähentynyt sen jälkeen, kun Sibeliuksen viulukonserton äänekkään hyräilyn laukaisema turvatyyny aiheutti kesällä Hämeenlinnassa vaaratilanteen pakottaen autoilijan pysähtymään liikennevaloihin.

Päivän lehti

31.3.2020