Kolumnit Uutiset

Botaniikasta suosittu harrastus

Moni biologian opettaja tuntee varmasti aitoa työssään onnistumisen iloa, kun on kyennyt juurruttamaan yhä useampiin oppilaisiinsa sammumattoman innostuksen botaniikkaa kohtaan. Harrastuneisuus ei rajoitu yksinomaan teoriaan, vaan moni on ryhtynyt kotipuutarhuriksi, ja etevimmät ovat laajentaneet uudisviljelyksensä luontoon, metsiin ja vainioille.

Ennen piti kerätä 80 kasvia, kuivata, prässätä ja liimata ne kasvistoon. Eikä siinä vielä kaikki. Kasvien kasvupaikat, nimet ja heimot piti opetella ulkoa suomeksi ja latinaksi.

Kasvitentit olivat syksyisin kauhun paikka, mutta niiden ansiosta on edelleen kirkkaana mielessä, millainen heinä on Poaceae-heimoon kuuluva Festuca ovina. Tottahan lampaannata tunnetaan.

 

Nykyisin kasviharrastajille, äidin pikku viherpeukaloille, riittää puolestaan yksi kasvi, Cannabaceae-heimon Cannabis sativa eli hamppu. Sitä viljellään sisätiloissa, kasvihuoneissa ja myös luonnossa. Olisi sinisilmäistä kuvitella, että hamppua kasvatetaan köysien kuiduksi tai sen siemenistä puristetaan lamppuöljyä.

Tänäkin vuonna poliisit ovat käyneet tuhoamassa jo satoja viljelmiä, sillä hamppu on huumekasvi, jonka pössyttely ja kauppa täyttävät rikoksen tunnusmerkit.

Nuorison kasviharrastuksen ovat jakaneet näin myös poliisit, jotka joutuvat perehtymään alan lähdeteoksiin, jotta täsmäiskut onnistuisivat. ”Vihollinen” on hyvä tuntea, sillä olisi kovin noloa, jos virkavalta kitkisi pujoja tai nokkospuskia.

 

Myönnän olevani vierailla vesillä, mitä hampun huumekäyttöön ja huumeisiin ylipäätään tulee. Omakohtaista kokemusrajapintaa on vaatimattomassa määrin kertynyt vain käymisteitse valmistetuista vilja- ja rypäletuotteista sekä muutamista laatutisleistä.

Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, etteivät nämä hampun lähi- ja luomutuottajat ole ollenkaan huumeparoneita pahimmasta päästä.

He eivät kuulu kansainvälisiin rikollisliigoihin eivätkä rahoita käyttöään myymälävarkauksin saati itseään myymällä. Satunnaiset viihdepössyttelijät eivät pese rahaa tai potki mummoja puistossa, vaan sulkeutuvat omiin, samanhenkisiin porukoihinsa nauttimaan omin käsin toteutetusta kasvun ihmeestä.

En toki yllytä tai rohkaise ketään alan harrastajaksi.

 

Hamppuharrastus, niin laitonta kuin se onkin, on jo aikoja sitten mennyt ohi ikiaikaisen kansanperinteen, pontikan keiton. Sitä kolhivat kaltoin myös keskioluen vapauttaminen R-kioskeihin, pitkä kauppojen aukiolo ja halpa virontuonti.

Tuskin vanhat taitajat ovat kuitenkaan hamppuun siirtyneet, heitä vain ei enää ole elossa. Aniharvat alan veteraanit muistelevat menneitä vanhustentaloissa ja virkuimmat kansaneläkkeen maksupäivinä kirkonkylien kaljakuppiloissa.

Muun yliopistomies, aluetieteilijä, oli keväällä aidosti huolissaan pontikan keittotaidon ja koko perinteen katoamisesta jopa kaikkein syrjäisimmiltä seuduilta.

Erityisen tuohtunut tohtori oli siitä, että vaikka joku vielä keittäisikin, poliisi ei enää välitä sellaista edes tutkia.

Voiko taitavan ammattimiehen osaamista enää enempää aliarvioida ja pahemmin loukata?