Uutiset

Brändien sota päättyi potkuihin

Kun Frans Emil Sillanpää kesällä 1929 värikkäiden vaiheiden jälkeen siirtyi WSOY:ltä Otavan kirjailijaksi, WSOY:n johtaja Jalmari Jäntti totesi yhtiön johtokunnan kokouksessa kokemuksen osoittaneen, ettei Sillanpään ”kirjaileminen” enää tuottanut huomattavaa tulosta. Kaiketi näitä sanoja muisteltiin kymmenen vuoden kuluttua kustantamossa sekavin tuntein, kun Sillanpää pokkasi kirjallisuuden Nobel-palkinnon.

Kirjankustantamoiden historiat ovat täynnä tällaisia huteja. Sen tietää myös Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis, joka kommentoi WSOY:n ja kirjailija Sofi Oksasen välirikkoa viileästi: tällainen ei ole ollenkaan harvinaista nykyään.

Sekä WSOY että Sofi Oksanen ovat nykyaikaisen kirja-alan tuotteita, vaikka kustantajalla onkin takanaan historiaa jo pitkälti toistasataa vuotta. Kumpikin hallitsee julkisuuden käytön tuotteidensa myynnin edistämisessä. Kummallakin on vahva brändi. Kumpikin kuuluu alansa markkinajohtajiin.

Että kirjailijasta ja kustantajasta ylipäänsä voi puhua noin bisneshenkisellä kielellä, kertoo paljon alan nykytilasta.

Oksasen ja kustantajan välirikossa saattaa olla kyse lopultakin vain kirjailijan ja kustantamon johdon henkilökemioista. Kustannusyhtiölle siinä ei mitään uutta olisi. Jo sen perustaja Werner Söderström sai 1800-luvun lopulla kuulla eräältä kirjailijaltaan olevansa paitsi kitupiikki myös tekstien raiskaaja, joka ei antanut kirjailijalle muuta mahdollisuutta kuin haastaa kustantaja oikeuteen. Kun palkkioasioista sitten oli sovittu, kirjailijan ja kustantajan suhde jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Oksasen tapauksessa suhde ei jatku. Lehtiotsikoiden mukaan hän on saanut potkut. Vaikka kirjailija onkin muninut kultamunia kustantajalleen, hän on julkisesti repostellut sen asioita niin kauan ja kuuluvasti, että mitta tuli täyteen.

Luultavasti nyt tehty ratkaisu on molempien osapuolten kannalta oikea. Oksasella ei ole ongelmia löytää uutta kustantajaa, ja WSOY pääsee edes askeleen verran lähemmäs työrauhaa.

Kiistoissa on yleensä kaksi totuutta. Sen huomasi F.E. Sillanpääkin kokeiltuaan aikansa vastapuolen roolia WSOY:n kustannusvirkailijana. Olavi Paavolaiselle lähti turhautuneelta virkailijalta vihainen kirje, jossa tämä ilmoitti mieluummin raapivansa tiiliseinää liian lyhyillä kynsillä kuin lueskelevansa työkseen toisen kirjailijan harakanvarpaita.

Oksanen ja hänen kanssaan joukko muitakin kirjailijoita moitti alkujaan kustantajaansa heikosta markkinoinnista muun muassa Helsingin kirjamessuilla. Kirjallisen kiistan ytimessä on siis alusta pitäen ollut kaupallinen, ei taiteellinen ristiriita. Vähän kärjistäen voi sanoa, että kustantaja ei kirjailijoiden mielestä riittävän hyvin huolehtinut heidän brändinsä kehittämisestä.

Kirjallisuuden ja kustannusalan vaikeasta tilanteesta ei juuri havainnollisempaa esimerkkiä voi saada.

Päivän lehti

5.4.2020