Uutiset

Britannian suurimpiin kuuluva lentoyhtiö Flybe nurin – koronavirus "pahensi yhtiön huonoa tilannetta entisestään"

Flybe oli Britannian sisäisten lentojen isoin järjestäjä. Se työllisti 2  000 henkeä ja kuljetti kahdeksan miljoonaa matkustajaa vuodessa.
Kuva: EPA

Britannian suurimpiin kuuluva lentoyhtiö Flybe on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö ilmoitti torstaina lopettavansa lennot, eikä se kyennyt järjestämään korvaavia lentoja matkustajilleen.

Flybe oli Britannian sisäisten lentojen isoin järjestäjä. Se työllisti 2  000 henkeä ja kuljetti kahdeksan miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Britannian hallitus on pyytänyt maan linja-auto- ja junayhtiöitä hyväksymään Flybelle ostettuja matkalippuja omissa kulkuvälineissään.

Lisäksi se on pyytänyt kilpailevia lentoyhtiöitä myöntämään Flyben asiakkaille alennuksia, jotta he pääsisivät perille määränpäähänsä.

Hallitus ei tullut hätiin

Moni lentoyhtiö on vaikeuksissa koronaviruksen vuoksi peruttujen lentojen myötä, mutta pitkälti kotimaassaan lentäneen Flyben taloushuolet alkoivat ennen tautiuhkaa. Yhtiön edustaja huomautti tiedotteessa, että Flyben ongelmat olivat hyvin tiedossa jo ennen uuden koronaviruksen ilmaantumista.

Yhtiö sopi tammikuussa viranomaisten kanssa lykkäyksestä verojenmaksussa yhtiön pelastamiseksi. Hallitus perusteli ratkaisuaan yhtiön Britannian-toimintojen tukemisen tärkeydellä, vaikka poikkeusjärjestely sai osakseen kritiikkiä yhtiön kilpailijoita.

Silti koronaviruksen vaikutus matkailuun ”pahensi huonoa tilannetta entisestään”, sisäpiirilähteet kertoivat BBC:lle.

Pienet brittiläiset lentoyhtiöt ovat kärsineet viime aikoina lentopolttoaineen vaihtelevista hinnoista sekä heikosta punnasta.

Hallituksen tuki oli lopulta rajallinen. Flybe oli neuvotellut valtion kanssa myös 100 miljoonan punnan (115 miljoonan euron) lainasta toimintansa tasapainottamiseksi. Financial Timesin mukaan Flybe oli vedonnut hallitukseen kertomalla, että yhtiö oli ainoa toimija yli kahdella kolmasosalla sen 120 lentoyhteydestä.

Järjestely ei kuitenkaan toteutunut, ja ilmoitus yhtiön toiminnan päättymisestä annettiin tunteja asiasta kertoneiden mediatietojen jälkeen.

Asiasanat