Uutiset

Britit heräävät siilien hätään

Albi joutui talvihorroksensa aikana punkkihyökkäyksen kohteeksi. Sisälämmöstä nauttinut 4 810 yrittää kasvaa kyllin isoksi, jotta se pääsisi vapauteen. Albi ja 4 810 ovat brittiläiseen eläinsairaalaan tuotuja siilejä, joiden vapaat lajitoverit vähenevät.

Viisivuotias Albi tuli Basingstoken lähellä sijaitsevan HART Wildlife Rescuen villieläinsairaalaan 250-grammaisena koiran riepottelemana pikkusiilinä. Albin haavat paranivat, minkä jälkeen se sai sairaalan pihanurmelle suuren, virikkeellisen häkin. Vapauteen se ei koskaan pääse.

– Albi on valkoinen ja punasilmäinen albiinosiili. Siksi sen mahdollisuudet selvitä luonnossa ovat heikot, ja poikkeuksellisesti päätimme pitää sen täällä, kertoo sairaalaa johtava Charmian Greenland-Jones.

– Albin alkuperäisillä asuinalueilla on nähty muitakin albiinosiilejä, mikä voi olla merkki sisäsiittoisuudesta.

Albi paranee pian punkeistaan ja pääsee takaisin häkkiinsä, jossa se saattaa elää vielä useita vuosia. 

Turvallisissa oloissa siilien elinikä on jopa kymmenen vuotta, mutta luonnon armoilla ne elävät usein vain pari kolme vuotta. Etenkin talvehtiminen on siileille suuri riski.

Siili numero 4 810 tuli sairaalaan viime marraskuussa 186 gramman painoisena. Sieni-infektion seurauksena sillä oli piikkejä vain toisella puolella, ja se makasi kummallisesti kyljellään. Kapi takkuunnutti sen vatsapuolen karvoja. 

Aluksi sen paino nousi, mutta sitten sillä havaittiin myös maksamato, joka on monelle siilille kohtalokas. 

Nyt 4 810 painaa yli 800 grammaa, sillä on hienot piikit ja se pääsee säiden lämmetessä vapauteen.

– Maksamato ja muut loistaudit ovat selvästi lisääntyneet paikallisessa siilikannassamme. Maksamato vaikeuttaa ruuansulatusta ja johtaa usein myös muihin infektioihin, Charmian Greenland-Jones kertoo.

Greenland-Jonesin mukaan sairaalan siilit kertovat syistä, joiden vuoksi Britannian siilikanta on romahtanut yli 30 miljoonasta ehkä vain yhteen miljoonaan parinkymmenen vuoden aikana. 

– Siilit ovat hädässä, mutta niiden määriä on parhaimmillaankin arvioitu vain liikenteessä kuolleiden siilien perusteella, eivätkä arviot ole kovinkaan luotettavia.

Sisäsiittoisuus, loiseläinvaivat, mäyrätuhot ja entistä lämpimämmät talvet ovat pienentäneet siilikantaa. 

Tiet ja rakennettu ympäristö estävät siilejä vaeltelemasta, eikä edes suuri määrä aina ole merkki terveestä paikallisesta siilikannasta.

– Kun siilit eivät pääse vapaasti kulkemaan tarpeeksi pitkiä matkoja, ne pariutuvat sukulaistensa kanssa. Geenivirheet tulevat esille. Me näemme usein epämuodostumia, kuten käyriä piikkejä, Greenland-Jones sanoo. 

Hänen mukaansa loiseläimet ovat saattaneet lisääntyä ilmastonmuutoksen vuoksi. Siilien punkkisairaudet ovat ilmeisesti yleistyneet samassa tahdissa kuin ihmisten sairastama borrelioosikin.

– Näemme toisinaan punkkeja poistaessamme siileillä ihomuutoksia puremakohdissa.

Britanniassa mäyrä on siilien ainoa luonnollinen vihollinen, joten paikoitellen korkeaksi kohonnutta mäyräkantaa pidetään myös yhtenä syynä siilien katoamiseen.

Britanniassa siilit synnyttävät kaksi poikuetta vuodessa, yhden keväällä ja toisen syksyllä. 

Erityishädässä ovat syyspoikaset, jotka eivät usein ehdi horroksen vaatimaan 600 gramman painoon (Suomessa 800 g) ennen pakkasasteita.

Liian laihan siilin energiavarastot eivät riitä talvehtimiseen.

Pikkusiili 4 810 on yksi esimerkki tällaisesta loppusyksyn poikasesta, joka ei olisi luonnossa selvinnyt.

– Kun syksyn säät lämpenevät, siilit saavat pentuja entistäkin myöhemmin. Talvella ne saattavat heräillä kesken horroksen eivätkä löydä ruokaa. Niiden energiavarastot hupenevat, Charmian Greenland-Jones sanoo.

Viime syksyn kiivaimpana siiliaikana eläinsairaalassa oli hoidettavana sata siiliä, joista kolmasosa on viettänyt siellä koko talven. Alle 50-grammaisista siileistä vain harva selviää.

– Mutta joskus on myös onnellisia tapauksia. Pari vuotta sitten meille tuli pahalta haiseva, sairas siili, joka synnytti pentueen ja sitten kuoli. Yksi poikasista oli Horatio. Sen sisarukset kuolivat perä perään, mutta pikkuruinen, kummallisennäköinen Horatio jaksoi sinnitellä, kertoo eläintenhoitaja Lauren Todd.

Lauren Todd ja hänen työkaverinsa antoivat Horatiolle erityishoitoa. Se pääsi jopa yhden työntekijän kotiin saadakseen ympärivuorokautista ruokintaa ja huolenpitoa. 

Kesäkuussa hoitoon tullut Horatio pääsi syksyllä vapauteen. 

Siitä oli tullut kyllin iso talvehtimaan ulkona.