Kolumnit Uutiset

Brysselin korkeuksista lyhyt matka hämäläiseen autiuteen

Finnairin lento AY 818 kaartaa korkeuksiin Brysselin iltataivaalle. Katselen taakse jääviä eurooppalaisen pääkaupungin valoja.

Kahden päivän pikareissu EU-komission vieraana jätti mieleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. EU-koneiston massiivisuus iskee tajuntaan joka kerta yhtä totaalisesti. Tällä kertaa luulen kuitenkin löytäneeni ripauksen eurooppalaisuuden ytimestä.

Sisäinen perussuomalaiseni havahtui, kun kuuntelin sulavasti asiansa osaavia EU:n virkahenkilöitä. He toistivat vähän eri sanoin samaa asiaa: uusi komissio tarkoittaa uuden ajan alkamista. Komission puheenjohtajalla Jean-Claude Junckerilla on paljon, siis todella paljon uskollisia seuraajia.

Valta on ilmeiseksi onneksi EU:ssa ripoteltu niin laajalle, että se jo yksin suojelee ja tekee EU:sta rauhanjärjestön. Kun koneisto on iso ja monimutkainen, ei sen pitäisi kovin sujuvasti saada aikaan mitään äkkinäistä vahinkoakaan.

EU:n komissio yksin on valtava muurahaispesä tai oikeastaan kymmenien pesien sarja pitkin loputtomana rakennus- ja purkutyömaana rehottavaa Brysseliä.

Voiko kaikilla kymmenillä tuhansilla työmuurahaisilla olla oikeasti tähdellistä tekemistä? Epäilen. Joukon jatkona pystyisi ihan uskottavasti viipottamaan pitkin käytäviä ilman että kukaan sattuisi kysymään, mitäs sinä oikein teet ja kenen asialla liikut.

Vaikka muu Eurooppa häviäisi, Bryssel kiehuisi omissa liemissään ja itseriittoisesti ainakin sata vuotta. Mepit tosin vanhenisivat pois, ja neuvosto tarvitsee aika ajoin jäsenmaiden hallitusten edustajia, mutta mitä ilmeisimmin ainakin komissio voisi hyvin toimia loputtomiin kokonaan ilman jäsenmaita ja näiden kansalaisia.

Joitakin inhimillisiä piirteitä on löydettävissä myös Brysselin suurista saleista ja varsinkin pienemmistä lokeroista, onneksi. Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen ja Eurooppa-neuvoston viestintäjohtaja, vanha EU-kettu Reijo Kemppinen puhuvat selväjärkistä suomea, eikä ilmeinen valtakaan ole mennyt toistaiseksi päähän.

Seminaaripäivän päätteeksi minun on määrä mennä Luxemburgin aukiolle, mutta eihän se heti löydy. Onneksi tyttäreni on jo muutaman kuukauden EU-harjoittelun jälkeen kuin kotonaan eurooppalaisessa ihmisvilinässä. Hän on sinne syntynyt, mistä olen niin ylpeä kuin isä vain voi olla.

Tämä on nyt se mitä kannatettavin sukupolvien kuilu. Yksin en ikinä löytäisi monivärisessä ihmispaljoudessa oikeaa junaa Antwerpeniin ja aamulla takaisin.

Edessäni istuva pikkutyttö sanoo lentokoneessa: ”Katso hopeaa!” Alas jäävät pilvet ovat todella illan valoissa hopeareunaiset. Korkeammalla taivaalla loistaa kirkas tähti.

Lentoasemalta kohti Hämeenlinnaa lähtevässä paunulaisessa huomaan, että edessäni istuva mies lukee arabiankielistä kirjaa. Brysselin korkeuksista ja tungoksesta on sittenkin lyhyt matka hämäläiseen autiuteen.