Uutiset

Budjetti nuijittiin läpi leppoisasti

-Koville me joudutaan ensi vuonna. Hattulan valtuustonkin kokous saattaa kestää jopa tunnin, nauratti Seppo Kankkunen (sd.) kokousväkeä Hattulan budjettivaltuuston päätteeksi keskiviikkona.

Valtuuston puheenjohtaja kiteytti samalla kokouksen tunnelmat: ensi vuoden talousarvio nuijittiin läpi alle tunnissa ja tunnelma oli leppoisa. Kankkunenkin tosin muistutti, että esimerkiksi valtionapujen jatkuva karsinta on kunnille vakava paikka.

Samaa sanoi myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouko Tuomola (kok.) budjetin esittelypuheenvuorossaan.

-Budjetti sisältää paljon hyviä asioita, mutta valtion velkaantuminen ei lupaa hyvää kenellekään.


Keskusta huolehti äänestyksistä

Keskustan valtuustoryhmä huolehti siitä, että valtuusto pääsi myös äänestämään budjetista. Matti Kortesaari ehdotti, että vanhuksia ja muita erityisryhmiä varten perustettaisiin erityisliikunnanohjaajan toimi. Muun muassa Hannu Jokisuo (kesk.) kannatti esitystä.

Miia Antin (kok.) sen sijaan huomautti, että tämäntyyppisen palvelun voi hyvin ostaa yksityiseltä palveluntuottajalta.

Äänestyksessä esitys meni kumoon lukemin 12-22. Heti perään äänestettiin Leo Roivaisen (kd.) samansisältöisestä ponnesta, jota ei myöskään hyväksytty.

Roivainen myös esitti budjettiin rahaa Juteinitalon auditorion induktiosilmukan uusimiseen. Kunnanjohtaja Martti Pura lupasi, että asia saadaan kuntoon budjetin puitteissa ilman erillistä varausta.

Teknisen lautakunnan osuutta käsiteltäessä Hannu Jokisuo ehdotti yksityistieavustuksiin varatun summan palauttamista muutaman vuoden takaiselle tasolle eli 60 000 euroon. Ensi vuoden budjetissa tarkoitukseen on varattu 45 000 euroa.

Kortesaari taas ehdotti hidastetöyssyjä muun muassa Kaustantielle ja Vanhankirkontielle. Valtuuston puheenjohtaja niputti esitykset samaan äänestykseen, vaikka jotkut valtuutetut protestoivatkin tällaista menettelyä.

”Jokisuon tierahat ja Matin töyssyt” eivät saaneet valtuuston enemmistöä lämpenemään, eli budjettiesitys hyväksyttiin muutoksitta. Kortesaari teki kokouksen lopuksi aloitteen töyssyistä. (HäSa)