fbpx
Uutiset

Bushin Irakin-politiikka umpikujassa

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush myönsi linjapuheessaan, että hänen Irakin-politiikkansa on epäonnistunut. Jo oli aikakin! Se ei ole kuitenkaan mikään suuri myönnytys. Bushin mukaan syynä vaikeuksiin on ollut sotilaiden liian vähäinen määrä. Siksi hän lähettää Irakiin lisää joukkoja, 20 000 sotilasta entisten 140 000:n lisäksi.

Sota kiihtyy, kun asevoimaa lisätään. Myöskään kansainvälisen terrorismin uhka ei vähene, ei ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Pommi-iskuja ja sekasortoa ei saa loppumaan väkivalloin, vaan maltillisella ja sitkeällä neuvottelupolitiikalla. Sitä Valkoinen talo ei ole ymmärtänyt, mutta ymmärtää ehkä aikanaan pakon edessä. Silloin Irakin miehityksen uhreja on nykyistäkin enemmän.

Presidentti Bush selittää, ettei Yhdysvallat ole sitoutunut Irakiin määräämättömäksi ajaksi, vaan maan omien joukkojen pitäisi pystyä takaamaan maan turvallisuus marraskuuhun mennessä.

Presidentti Bush siirtää vastuuta irakilaisille, mikä on periaatteessa oikein, joskin sekasorron velloessa hänen puheensa ovat silkkaa hurskastelua. Irakin hallituksella tai armeijalla ei ole mahdollisuuksia vastata presidentin vaatimuksiin.

Yhdysvallat onnistui liittolaistensa kanssa valtaamaan Irakin aikanaan nopeasti, koska irakilaisten valtaenemmistö halusi eroon vihatusta diktaattoristaan Saddam Husseinista. Sotamenestys hämäsi ilmeisesti amerikkalaisia. Pitkä ja tuskallinen miehitys sitoo arvioitua enemmän sotilasvoimaa – ja syö kotirintaman moraalia.

George W. Bushin Irakin-politiikka on lopullisesti umpikujassa.

Irakin loputon kaaos on saanut amerikkalaiset tuskastumaan pahoin. Demokraattien lisäksi Bushia purevat jo omatkin, republikaanit, joille presidentistä on tullut raskas taakka.

Toiveet Irakin demokraattisesta tulevaisuudesta ovat valuneet tyhjiin – ja valuvat valitettavasti vastakin. Sunnien ja shiiojen välienselvittelyt saattavat pahimmillaan viedä maan täydelliseen sisällissotaan. Kaunalla on vuosisataiset juuret. Saddamin valtakauden katkeruus on siihen nähden hyvinkin tuoreessa muistissa.

Saddam on hirtetty, mutta sekin on vieraille valloittajille lähinnä Pyrrhoksen voitto.

Irakilaiset saisivat luultavasti keskenään aikaan vähemmän pahaa. Ainakin miehittäjiä vastaan suunnatut pommi-iskut loppuisivat, jos he poistuisivat maasta. Myös Irakin hallitus joutuisi omilleen eikä sitä voisi enää syyttää jenkkien nukkehallitukseksi.

Britannia on vetämässä joukkojaan Irakista, mikä on sekin epäluottamuslause George W. Bushille, joka ei halua suin surminkaan jäädä historiaan presidenttinä, joka pakeni häntä koipien välissä. Tosiasiassa vetäytyminen vaatii rauhantekijän rohkeutta, jota George W. Bushilla ei ole. Ongelma siirtynee hänen seuraajalleen.

Bushin seuraajaehdokkaita yhdistää hänen sotapolitiikkansa arvostelu. Sen painuttua unholaan Yhdysvallat jatkanee seuraavankin presidentin valtakaudella maailmanpoliisina, mutta varonee entistä visummin sitoutumista Irakin ja Somalian kaltaisiin muurahaispesiin.

Menot