Uutiset

Castrén karkasi Sharp Openissa

Suur-Helsingin Golfia edustava Tuomas Salminen pääsee lähtemään kärkipaikalta Linna Golfissa pelattavan Sharp Openin päätöspäivään. Neljä alle parin tilanteessa oleva Salminen on vain lyönnin edellä Joonas Granbergia, Sami Välimäkeä ja Joonas Lehtolaa.

Naisten sarjan voitto vaikuttaa sitä vastoin ratkenneen jo kahden kierroksen jälkeen. Matilda Castrén on nykäissyt jo seitsemän lyönnin kaulan Anna Backmaniin ja Petra Salkoon.

Maanantain kierroksen 72 lyönnillä kiertänyt Salminen ei ollut täysin tyytyväinen esitykseensä, vaikka kärkitila säilyikin.

– Tänään oli vähän vaikea päivä. Pitää olla tyytyväinen tuohon tulokseen, sain lopussa pelastettua tärkeitä pareja. Avauspelin kanssa oli ongelmia, ja jouduin huonojen avausten jälkeen hankaliin paikkoihin, Salminen harmitteli.

Menestysresepti tiistain kierrokselle on selvä. Peliseurallakaan ei ole väliä.

– Ihan sama, kenen kanssa pelaan. Omaa peliä lähden pelaamaan. Ja mukavaa päivää odottelen huomisesta, Salminen suunnitteli.

Hämeenlinnalaispelaajien maanantai oli synkkä – yksikään ei selvinnyt päätöskierrokselle. Avauspäivän jälkeen parhaissa asemissa ollut Aulangon Tuukka Hieto hiipui tiistain kierroksen loppuvaiheilla ja jäi jatkopaikasta lopulta kolmen lyönnin päähän. Jatkoonpääsyrajaksi muodostui +9. Viimeiseen päivään starttaa 43 miestä.

Yhdysvalloissa yliopistogolfia pelaavalle Castrénille ei näytä Linna Golfissa löytyvän vastusta. Viimeiseen päivään seitsemän lyönnin karkumatkalta starttaava Castrén oli tyytyväinen parantuneeseen peliinsä.

– Olen ihan tyytyväinen kokonaisuuteen. Kävimme valmentajan kanssa eilisen kierroksen jälkeen läpi muutamia asioita, ja sen ansioista löin tänään suorempia lyöntejä. Oli paljon varmempi olo kierroksen aikana, Castrén luonnehti.

Vaikka voittotaistelu näyttää olevan ohi, muista sijoista on tulossa tiukka kisa. Toista sijaa jakavat Anna Backman ja Petra Salko saavat pelata parastaan, jotta takana vaanivat Tiia Koivisto, Ellinoora Moisio ja Emmi Jalkanen eivät pääse yllättämään.

Viimeisen kierroksen pelit alkavat kello 7.30. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

8.4.2020