Uutiset

Cocks eteni vaivatta käsipallofinaaliin

Riihimäen Cocksin matka kohti käsipalloliigan loppuottelua jatkui lauantaina käsikirjoituksen mukaan. Neljän parhaan joukkoon taistellut Siuntion IF ei kolmannessakaan välieräottelussa pystynyt venymään voittoon, joten Cocks pisti taistelun poikki lyhimmän kaavan mukaan.

Pelillisesti lauantain kohtaaminen ei tarjonnut mitään uutta joukkueiden välillä. Cocks otti pelin haltuun heti alussa ja hallitsi koko avausjaksoa lyhyttä hetkeä lukuun ottamatta. Alkutunnustelun jälkeen Cocksin mylly pyöritti parhaimmillaan jo kuuden maalin johdon. Teemu Tammisen ohella alun hahmoja olivat Kristo Järve ja Antti Rogenbaum.

Vahvaa hyökkäyspeliä tuki varma puolustuspelaaminen. Siuntio pääsi 20 minuutin paikkeilla hetkeksi peliin mukaan, kun Cocksin Andrei Buciuman ja Gheorghe Safronii istuivat peräjälkeen kahden minuutin jäähyt. Jäähyjen aikana Cocksin hyökkäyspeli oli jäissä, mutta Siuntio iski neljästi.

Lataus purkautui

Kahta maalia lähemmäs ei vierasjoukkue missään vaiheessa päässyt. Järve ja avausjakson lopussa kentälle tullut Niko Leikama urakoivat palloja Siuntion maaliverkkoon kasvattaen johdon taas viiteen maaliin.

Toisella jaksolla siuntiolaiset eivät saaneet enää peliään kulkemaan. Cocksin tarkka puolustus kesti yli jälkimmäisen jakson puolivälin ja nopeat vastaiskut kartuttivat maalitiliä. Teemu Tammisen juhliessa kauden 200. maaliaan käväisi Cocks jo kymmenen maalin johdossa.

Pelin ratkettua riihimäkeläistenkin lataus purkautui ja naureskellen pelailtu ottelun loppu meni selvästi siuntiolaisten hyvien yksilösuoritusten tiliin. Anton Luuppala ja Janne Korpimäki etunenässä vieras juoksi tukun helppoja maaleja saaden tulostaululle hivenen inhimillisemmät numerot.

– Me pelattiin 40 minuuttia hyvää käsipalloa. Kun peli ratkesi, ei enää viitsitty puolustaa ja tämä nyt meni vähän löysäilyksi, Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki jutteli.

Hiukan myöhemmin selvisi, että riihimäkeläiset pelaavat kultamitalista helsinkiläistä Dickeniä vastaan. Dicken voitti Cocksin tavoin Karjaan BK-46:n suoraan kolmessa ottelussa. Näin Cocks saa revanssin hävittyään joulukuussa Suomen Cupin välierässä juuri Dickenille. Lisäksi loppuottelupari on sama kuin viime vuonna. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

29.3.2020