Uutiset

Cocks helposti Baltian liigan välieriin

Riihimäen Cocks ei ollut kotikentällään yllätettävissä lauantaina. Baltian liigan puolivälierien toinen osaottelu virolaista HC Kehraa vastaan päättyi lähes murskalukemiin 32–24 (19–11). Näin riihimäkeläisten matka jatkuu neljän parhaan joukkoon liigan mitalipeleihin.

Ottelu oli riihimäkeläisten hallinnassa alusta asti. Virolaiset eivät löytäneet keinoja puolustuksen murtamiseen, vaikka Kehran joukkueessa pelasi vielä viime vuonna Cocksin runkomiehiin kuulunut Antti Rogenbaum. Rogenbaum yritti hanakasti rokottaa entistä joukkuettaan, mutta maaliin saakka hänen heitoistaan päätyi lopulta vain kaksi.

Vaisuja olivat muidenkin kehralaisten heitot. Indrek Normak sai alkuun pari onnistumista, mutta hyvin nopeasti pelin painopiste siirtyi virolaispäätyyn. Varsinkin Cocksin Teemu Tamminen oli pelipäällä. Kuuden maalin ohella Tamminen pisti palloon vauhtia ja jakeli oivaltavia syöttöjä.

Toisaalta Mikola Naum Kehran maalissa oli hieman jäässä. Cocksin maalivahdin Vitalii Shitskon torjuntavire oli aivan eri tasolla, mikä sekin osaltaan söi kehralaisheittäjien itseluottamusta.

Toisella puoliajalla Cocksille tuomittiin paljon jäähyjä. Varsinkin tehotykki Tammisen kahdeksannella minuutilla saama kolmas jäähy ja siitä seurannut suihkukomennus antoi hieman siimaa vastustajalle. Mutta eväät oli jo syöty ja kiri kuivui nopeasti kokoon. Nico Rönnberg ja Tammisen korvannut Jani Tuominen pitivät myllyn pyörimässä loppuun saakka. Myös toisen jakson loppupuolella maaliin vaihdettu Kalle Alander venyi upeisiin torjuntoihin, joten edes ylivoimat ja muutamat läpiajot eivät tuoneet vierasjoukkueelle helppoja lisämaaleja.

– Keskittyminen oli hyvällä tasolla ja asenne kohdallaan. Tämä oli meiltä kokonaisuutena hyvä peli, päävalmentaja Kaj Kekki summasi. HäSa

Asiasanat