Uutiset

Cocks jatkoi voittoputkeaan

Riihimäen Cocks jatkoi tappiotonta putkeaan käsipallon SM-liigassa lauantaina. Liigan keskikastiin lukeutuva Siuntio IF koki Riihimäellä rökäletappion maalein 38–22 (18–12). Cocks on pelannut yhdeksän ottelua menettämättä pistettäkään. Näin myös pistejohto on liigassa vakuuttava.

Kotijoukkue on latautumassa viikon kuluttua Hämeenlinnassa pelattavaan EHF Cupin karsintaotteluun. Ennen parin viikon mittaista maaottelutaukoa Cocksin peli oli ajoittain hieman sekaisin, mutta lauantaina ei viitteitä joukkuepelin rakoilusta enää näkynyt. Monikansallinen ryhmä noudatti liettualaisen päävalmentajansa Gyntas Savukynasin laatimaa taktiikkaa asiaankuuluvalla tarkkuudella.

EM-karsintapeleissä väläytelleen Siuntion takamies Theo Westerlund oli odotetusti vierasjoukkueen tärkein ja myös lähes ainoa ase Cocksin haastamisessa. Riihimäkeläisten puolustus oli merkannut isokokoisen heittäjän hyvin, eikä Westerlund saanut ottelun aikana mainittavasti heittotilaa.

Siuntio sinnitteli avausjakson pelissä mukana lähinnä maalivahtinsa Rony Levenin torjuntojen turvin. Vierasjoukkueen puolustus oli kuitenkin jatkuvasti pulassa. Kun Cocksin Nico Rönnberg, Aliaksandr Bachko, Tiago Silva ja Yury Lukyanchuk haastoivat keskipuolustuksen, saivat laitahyökkääjät Teemu Tamminen ja Andrei Novoselov heittotilaa.

Riihimäkeläiset kiihdyttivät 20 minuutin pelin jälkeen maali maalilta karkumatkalle. Jo ottelun puolivälissä oli selvää, ettei Siuntiosta ollut vakavaksi uhkaajaksi. Toinen puoliaika oli Cocksilla vielä selkeämmin hallussa. Lopullisesti maaliero repesi, kun Novoselov onnistui maalinteossa neljä kertaa peräjälkeen toisen puoliajan puolivälissä.

Samaan aikaan Siuntio sortui ohiheittoihin ja teknisiin virheisiin, eikä sen maalitili karttunut yli yhdeksään minuuttiin. Cocksin seitsemän maalin etumatka venähti 16 maalin suuruiseksi, joten kotijoukkue ei tällä kerralla jättänyt mitään epäselväksi.

– Ennen maaottelutaukoa ehkä vähän jo odoteltiin maajoukkueleiriä ja karsintapelejä. Meillä oli myös erittäin kova treenijakso alla, joten oma peli oli vähän sekavaa. Tämä sen sijaan oli juuri sellainen peli, mitä odotti. Pelattiin rauhallisesti ja suunnitelman mukaan, kentän parhaana palkittu Teemu Tamminen vertasi.  

– Westerlundin puolta puolustuksessa painotettiin, mistä syystä (Taavi) Tibar pääsi vähän juhlimaan. Mutta ei meillä mitään hätää missään vaiheessa ollut, Tamminen summasi.

Siuntion nujertaminen oli joukkueelle lähinnä kevyt välipala. Ryhmä on Tammisen mukaan jo suunnannut katseensa ensi viikon sunnuntaina Hämeenlinnan Elenia-areenalla pelattavaan EHF Cupin karsintaotteluun puolalaista Gornik Zabrzea vastaan.

– Alla oli kova treeniviikko, joten siihen nähden peli kulki tänään yllättävänkin hyvin. Nyt ensi viikolla vedetään enemmän pelillisiä harjoituksia ja katsellaan videoita. Alkaa valmistautuminen kauden tärkeimpään peliin, Tamminen totesi. HäSa

 

 

 

Asiasanat