Uutiset

Cocks juoksi karkuun SIF:lta

Riihimäen Cocks ei keskiviikkona antanut kotikentällään Siuntiolle kuin ripauksen toivoa. Sinänsä hyvin pelannut vierasjoukkue putosi riihimäkeläisten kelkasta toisen jakson loppupuoliskolla, joten tasaisen alun jälkeen tulostaululle jäivät melko tylyt loppunumerot 29–20 (14–13).

Kotijoukkue Cocks aloitti pelin vahvasti. Robin Sjöman ja Andreas Rönnberg avasivat joukkueen maalihanat. Vieras kuitenkin kipusi avausjakson aikana ensin tasoihin ja tovi pelattiin niin, että SIF meni ensin maalin johtoon. Cocks tasoitti kuitenkin seuraavassa hyökkäyksessä.

Riihimäkeläisittäin kentällä näkyi se, että Kristian Jansson oli kokonaan pois kokoonpanosta. Jansson lepuuttaa muutaman pelin ajan akillesjännettään, joka on harjoitusten tiimellyksessä kipeytynyt. Myös joitakin muita avainpelaajia pidettiin vilttiketjussa. Muun muassa Teemu Tamminen ja Antti Valo olivat kokoonpanossa, mutta enimmäkseen vaihtopenkillä. Joukkue matkustaa jo torstaina Valko-Venäjälle Baltian liigan otteluihin, joten pelaajaruletti pyöri vinhasti. Kentällä kävi 15 pelaajaa.

Vauhti ei laantunut

Juuri joukkueen laajuus oli se, joka lopulta kaatoi Siuntion. Avausjaksolla Yevgen Umovist ei Cocksin maalissa onnistunut täydellisesti, mikä teki niin Anton Luuppalasta kuin Christoffer Modigista Siuntion sankareita.

Toisella jaksolla Cocksin ykkösmaalivahti Marius Aleksejev sai torjuntavireen päälle. Kun ilmaisia maaleja ei enää tullut, osoittautui peli liian vaikeaksi vierasjoukkueelle. Cocksilla oli heittää kentälle aina tuoreita jalkoja, joten vauhti ei laantunut missään vaiheessa peliä.

SIF yritti toppuutella, mutta edes kaksi aikalisää toisella jaksolla ei riittänyt kokoamaan rivejä. Käytännössä viimeinen kuolinisku annettiin jo toisen jakson 11. minuutilla. Cocksin Vitalie Nenita tuli vaihdosta kentälle pistäen myllyn pyörimään. Väsynyt Siuntion puolustus ei saanut Nenitaa kuriin, mistä tuloksena perä perää kaksi maalia. Kun romanialainen lisäksi jakoi tarkkoja syöttöjä mm. Antti Rogenbaumille, oli kahden maalin ero hetkessä venähtänyt kuuteen osumaan.

Lopussa Cocksin virheistä ja ohiheitoista huolimatta jakson loppu oli täysin kotijoukkueen hallintaa.

– Ensimmäisen jakson toisen vartin puolustus toimi, mutta maalivahti ei saanut kiinni mitä piti, joten vastustaja pääsi aika helposti peliin mukaan. Mietin jo puolustusmuodon muutostakin, mutta en sitten siihen lähtenyt. Hyvin tuo näytti lopussa taas toimivan ja se tuotti toivotun tuloksen, Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki mietti.

Cocksin tuorein hankinta, Viron Marius Lepp istui jo penkillä, mutta ei vielä käynyt lainkaan kentällä.

– Lepp on nyt tehovalmennuksessa, jotta saamme hänet pelikuntoon. Rakennamme pelikuntoa kaikessa rauhassa, koska mitään pakottavaa tarvetta meillä ei vielä ole peluuttaa häntä. Ehkä jo viikonloppuna käytämme häntä puolustuksessa, Kekki suunnitteli.

Asiasanat