Uutiset

Cocks jyräsi EHF-cupin lohkovaiheeseen

Riihimäen Cocks teki sunnuntaina suomalaista käsipallohistoriaa Puolan Zabrzessa. Vaikka riihimäkeläiset hävisivät tiukan ottelun yhdellä maalilla lukemin 30‒29 (14‒13), riitti viikko sitten Hämeenlinnassa rakennettu 11 maalin etumatka kirkkaasti EHF-cupissa jatkoon. Cocks pelaa keväällä ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Euroopan toiseksi korkeammalla sarjatasolla.

Kotijoukkue aloitti häirintätaktiikalla yrittäen saada riihimäkeläisten kärsivällisyyden ja pelitaktiikan horjumaan. Töniminen ei johtanut zabrzelaisittain toivottuun tuloksen. Cocksin vahva puolustus ja Vitalii Shitskon varma työskentely maalissa pitivät numerot maltillisina. Gornik käväisi suurimmillaan kolmen maalin johdossa.

Maltilla ja järkevästi pelannut Cocks rakensi suunnitellusti maalipaikkoja. Avausjakson päätteeksi takamatkaa oli vain yhden maalin verran. Toisella jaksolla pelaajakierrätys toi vaihtelua ja virkeyttä Cocksin peliin. Gornik ei saanut edelleenkään puolustusta avattua. Maalissa vuorotellut Kirill Morozov oli myös iskussa. Näin Cocks sai pidettyä tappion yhdessä maalissa.

– Koko joukkueella oli hyvä fiilis. Jo ennen peliä sen aisti jokaisesta pelaajasta. Pelasimme läpi ottelun sitä kuuluisaa omaa peliä. Kaikin puolin hyvä ottelu, kuusi maalia viimeistellyt Teemu Tamminen hymyili.

– Koko ajan teimme joukkueena rakennettuja tilanteita, emmekä sooloilleet. Siksi vastustaja ei päässyt vastaiskuihin, Tamminen arveli.

Tamminen uskoo, että Cocks tunnetaan jo laajemmaltikin Euroopan käsipallokentillä.

– Kuulimme, että puolalaiset olivat tuulettaneet, kun tiesivät saaneensa arvonnassa meidät vastaansa. Veikkaan, että nyt mikään joukkue ei enää ota meitä kovin kevyesti, Tamminen naurahti.

Cocksin manageri Jari Viita odottaa innolla lohkovaiheen pelejä.

– Arvonnat ovat tällä viikolla. Torstai-iltana viimeistään tiedemme lohkon ja vastustajat. Kotiottelut olisi tarkoitus pelata Hämeenlinnassa, jos vain saadaan asiat sovittua, pohti Viita.

Tamminen ja Viita eivät jännitä arvontoja, eikä toivevastustajia ole.

‒ Nyt pitää olla taitoa ja osaamista. Tässä vaiheessa ei enää tule huonoja joukkueita vastaan, Viita tiivistää. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

17.1.2020