Uutiset

Cocks napsi Dickenin iltapalaksi

Porvoon Akilleksen kanssa tasapistein käsipallon SM-liigan häntäpäätä valvova Helsingin Dicken joutui keskiviikkoiltana Riihimäellä epäkiitollisen puhteen äärelle.

Riihimäen Cocks jyräsi heppoisen vastustajan siistiin nippuun jo avauserässä. Lopputulos 40-21 (20-10) on korutonta kertomaa. Vielä kiusallisemmaksi asian tekee Dickenin näkökulmasta se, että Cocks koeajoi rohkeitakin taktisia kuvioita pelin tiimellyksessä.

Toisaalta asetelmassa ei ollut mitään yllättävää. Dicken on kokenut kovia läpi kauden myös muiden vahvojen joukkueiden käsittelyssä. Se on saalistanut vain kolme voittoa kauden aikana.

Cocks sen sijaan vankisti voitolla asemiaan sarjakakkosena. Kauniaisten HC West komeilee pisteen turvin yhä kärkipaikalla, mutta sillä on yksi peli enemmän pelattuna.

Keskiviikkoillan perusteella Dickenin selkein ongelma oli sen hyökkäyspelissä. Puolustuksessa joukkue oli ajoittain kohtuullisesti hereillä, mutta Cocksin puolustusmuurin edessä ei helsinkiläisiltä löytynyt paukkuja. Jo avausjaksolla vierasjoukkueen hyökkäykset näyttivät toivottoman tehottomilta. Dicken yritti ratkaista hyökkäyksiä takamiesten avulla, mutta nämä jäivät Cocksin pitkien keskuspuolustajien varjoon. Suurimman osan vähistä maaleistaan Dicken sai, kun kotijoukkue hukkasi syöttökuviokokeiluissaan palloja omassa hyökkäyspäässä.


Nopea ratkaisu

Peli ratkesi jo pian alkuvihellyksen jälkeen, joten varsinkin toisella jaksolla Cocks peluutti harvinaisia miehityksiä kentällä. Joukkueen tuoreimmat vierastyöläiset Andrey Orel ja Gheorghe Safronii pääsivät juonimaan kuvioita keskenään Orelin johtaessa hetken hyökkäyspeliä. Myös A-juniorikaarti sai paljon peliaikaa.

Erikoisimpia kuvioita nähtiin, kun Cocks peluutti selvässä 15 maalin johtoasemassa ajoittain seitsemää kenttäpelaajaa. Hienon pelin maalissa pelannut nuori Theodotos Christou juoksi vaihtoaitioon ja mustan pelipaidan päälleen pukenut Valdar Noodla riensi hyökkäyksen tueksi. Näin Cocks pelasi myös jouduttuaan Antti Valon jäähyn aikana alivoimalle.

-Tänään kokeiltiin hyökkäyspäässä nopeaa pallon liikuttelua. Se toimi hyvin, sillä saatiin vastustajan puolustus rikki, Cocksin valmentaja Raivo Laast virnisti.

-Saimme myös mahdollisuuden tehdä paljon vaihtoja ja kokeilla erilaisia hyökkäyskokoonpanoja, Laast jatkoi.

-Puolustus oli hyvää. Dicken joutui tekemään jokaisen maalinsa eteen paljon töitä. (HäSa)