Uutiset

Cocks puolusti pisteet

Helsingin Dicken pilasi runsas viikko sitten Riihimäen Cocksin haaveet käsipallon Suomen cupin voitosta. SM-liigan puolella kuitti tuli tuoreeltaan, sillä toistamiseen Cocks ei enää lahjoja jakanut. Sunnuntai-illan TV-ottelussa Cocks tyylitteli kotiyleisönsä riemuksi murskalukemat 30–20 (12–9).

Vaikka kyseessä oli SM-liigan kärkiottelu ja Cocks siirtyi runkosarjan kärkeen, ei näyttävä voitto cupin vahinkoa tietysti kokonaan korvannut.

– Se juna meni jo, eikä me oltu sen kyydissä. Tämä oli makea voitto hyvällä pelillä, mutta silti siitä saatiin vain kaksi sarjapistettä, Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki muistutti.

Jotain suurempaa ja jopa suomalaisittain historiallista on tarjolla jo vajaan viikon kuluttua. Cocksin seuraava haaste on EHF Challenge Cup ja italialainen Pallamano Pressano. Joukkueet kohtaavat lauantaina ja sunnuntaina.

– Meillä on videot Pallamanon parista edellisestä pelistä. Sanotaanko näin, että joukkue pelaa sillä tavalla kuin me silloin, kun ollaan huonoja, Kekki muotoili.

Dicken jäi jyrän alle

Dicken-ottelu antoi hyvät eväät tulevaan EHF-peliin. Samalla se myös muistutti, mikä on SM-liigan marssijärjestys. Cocks otti pienen alkukankeuden helpotettua pelin täydellisesti haltuun. Dicken ehti karata alkuminuuteilla kolmen maalin johtoon. Jo seuraavassa hetkessä kun Kristo Voika, Gheorghe Safronii ja Antti Rogenbaum kirivät maaleillaan Cocksin tasoihin.

Pian avausjakso alkoi kallistua hyvin puolustaneelle kotijoukkueelle. Dicken ei terävän alun jälkeen saanut kymmeneen minuuttiin maalia aikaan. Jakson loppukaan ei suurta maalijuhlaa vieraille tarjonnut. Näin Cocks meni tauolle ansaitussa johdossa.

Toisella jaksolla puolustus oli edelleen tarkkaa ja hyökkäyspäässä riihimäkeläiset pyörittivät peliä Voikan johdolla mallikkaasti. Antti Rogenbaum nousi joukkueen hahmoksi. Raamikas sentteri pelattiin kerta toisensa jälkeen vapaaksi ja Rogenbaum upotti kaikkiaan kahdeksan maalia.

Cocksin hyökkäyspeli oli poikkeuksellisen monipuolista. Molemmat laidat olivat aktiivisia ja takamiehistä Safroniin lisäksi Nico Rönnberg oli tehokas. Kun myös puolustus pysyi loppuun saakka kasassa ja Yevgen Umovist venyi Cocksin maalissa huipputorjuntoihin, ei ottelusta kehkeytynyt kummoista jännitysnäytelmää.

– Dicken pelasi samaa peliä kuin viime viikon lauantaina (cupin välierässä). Meillä puolustus oli ehkä parasta tällä kaudella. Puolustus teki juuri sen, mitä oli sovittu. Lisäksi Umovist otti omat ja vähän enemmänkin. Se tiedetään, että silloin kun hän ottaa omat pois, me voitetaan. Kun hän ottaa vähän ekstraa, voitetaan ylivoimaisesti, Kekki hymyili.

– Jo palaverissa ennen peliä aistin, että joukkue oli erittäin latautunut. Mitään edellispeleissä ja treeneissä näkynyttä narinaa ja kiukuttelua ei nyt ollut. Nostan joukkueelle hattua, tämä oli valtava kasvu viime viikonlopun esityksestä, valmentaja kiitteli. (HäSa)

Asiasanat