Uutiset

Cocks suoraan kolmella voitolla välieriin

Riihimäen Cocks vei kuin veikin käsipalloliigan välieräpaikan suoraan kolmessa ottelussa. Kahden läpihuutojuttuna hoidetun pelin jatkeeksi nähtiin omituinen pallottelu, jossa raaseporilainen BK-46 oli hetkittäin jopa voiton syrjässä kiinni. Vasta jatkoajalla riihimäkeläisille ratkennut ottelu päättyi niukkoihin jatkoaikanumeroihin 33–30 (15–15, 28–28).

Ottelun alku sai lähes täyden riihimäkeläiskatsomon huokaamaan kerran jos toisenkin. Liigataivaltaan lopetteleva maalivahti Timo Puhakka sai Cocksissa tekemänsä pelaajauran kunniaksi ykkösmaalivahdin roolin. Parilla edelliskaudella vähälle peliajalle jäänyt Puhakka haparoi ja kun Cocksin puolustuskin oli liikkeellä puujaloilla, sai BK-46 viedä avausjaksoa.

Kotijoukkueen hyökkäyspeli oli melko lähellä normaalia tasoa, joten maaliero ei missään vaiheessa revennyt vieraiden eduksi.

Toisella jaksolla verkkainen pelirytmi ja riihimäkeläisten lepsut otteet jatkuivat. Harhasyötöille ja ohiheitoille naureskeltiin. Vaikka Puhakka alkoi vähitellen saada pelin juonesta kiinni, nousi Cocks ensi kertaa tasoihin vasta toisen puoliajan puolivälissä Niko Leikaman rangaistusheitolla.

Petturista sankariksi

Roni Syrjälän komeista maaleista lähtenyt loppukiri näytti jo tuottavan kotijoukkueelle voiton. BK:n kokenut Johan Skogberg puristi kuitenkin viimeisellä minuutilla kavennuksen.

Riihimäkeläiset onnistuivat vielä hassaamaan oman hyökkäyksensä 15 sekuntia ennen loppua vieraille. BK otti aikalisän ja lähti viime sekunneille ilman maalivahtia. Nicholas Mavrostomos pisti pallon reppuun vain sekuntia ennen summeria ja edessä oli 10 minuutin jatkoaika.

Jatkoajalla Timo Puhakka pyyhki unholaan kaikki aiemmat virheensä. Pelin sankariksi noussut Puhakka torjui kaksi läpiajoa ja Janne Korpimäen rankkarin. Näiden torjuntojen sekä Roni Syrjälän syötönkatkojen turvin Kristian Jansson, Nico Rönnberg, Niko Leikama ja ottelun parhaana palkittu Syrjälä lähettivät maaleillaan BK:n kesälomalle.

– Itsellä kulki tänään hyvin, joukkueelle ei niinkään. Jostain syystä mentiin niiden pelitempoon mukaan ja tehtiin tästä pelistä vaikea, loistopelin pelannut Syrjälä pohti.

Toinen ottelun riihimäkeläissankareista oli Timo Puhakka.

– Alussa ei sujunut ollenkaan, mutta pelin lopussa pääsin jo ihan hyvään vireeseen. Tähän on hyvä lopettaa. Tämä oli urani viimeinen liigapeli, ellei jotain aivan katastrofaalista tapahdu, Puhakka hymyili. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

28.3.2020