Uutiset

Cocks vei ensimmäisen välierän näytöstyyliin

Tuore Baltian liigan mestari Riihimäen Cocks ei ollut yllätettävissä kotoisessakaan liigassa. SM-liigan välieräsarjan ensimmäinen kohtaaminen Vantaan Atlaksen kanssa oli Riihimäen keskiviikkoillassa yksipuolinen näytös. Kotijoukkue osoitti vantaalaisille, ettei juhlahumukaan paina, jos ja kun joukkue haluaa voittaa. Cocks lähetti Atlaksen kotimatkalle rujo 38–19 (18–9) -tappio niskassaan.

Ennen ottelua välieräkamppailun yllä leijui villejä huhuja. Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki arveli, että osa käsipalloväestä todella uskoi riihimäkeläisten jääneen juhlimaan Baltian mestaruutta.

– Joitakin SM-liigamatseja on tällä kaudella sössitty Baltian pelien jälkeen, koska ollaan oltu henkisesti väsyneitä. Mutta kyllä nämä (välierät) sytyttävät. Ihmettelen, ellei maaliero oli kaksinumeroinen, Kekki painotti ennen peliä.

Valmentaja tuntee joukkueensa. Jo runsaan kolmen minuutin pelin jälkeen Atlaksen päävalmentaja Mikael Källman turvautui ensimmäiseen aikalisäänsä. Tässä vaiheessa vasta Teemu Tamminen ja Antti Valo olivat ehtineet ravistella pölyt vantaalaisten maaliverkoista, mutta ottelun vääjäämätön suunta oli jo nähty.

Ei aikalisäkään tuonut lääkkeitä vierasjoukkueen kurjuuteen. Atlas ei keksinyt millään keinoja riihimäkeläispuolustuksen avaamiseen. Vantaalaisten kookkaat takamiehet, serbi Milan Filic ja bosnialainen Mirza Mimic pelattiin täysin tehottomiksi. Kuvaavaa oli, ettei kumpikaan saanut pöytäkirjaan kuin jäähy- ja varoitusmerkintöjä avausjaksolla.

Vahva puolustuspelaaminen avasi riihimäkeläisille vastaiskun paikkoja. Vaikka joukkue teki paljon teknisiä virheitä, riitti puolitehokin maalikarkeloiden perustaksi. Tamminen heitti jo avausjaksolla kuusi maalia, Andreas Rönnberg neljä.

Atlas-pelaajat olivat jatkuvasti puolustuksessa myöhässä tilanteista ja niinpä Cocks sai nauttia sekä ylivoimapelistä että rangaistusheitoista. Ottelu oli käytännössä ratkaistu jo alle kymmenessä minuutissa.

Pelailuun riihimäkeläiset eivät silti sortuneet toisellakaan jaksolla. Erityisesti kentällä loisti Cocksin ykkösmaalivahti Vitalii Shitsko, joka vei viimeisenkin toivon vantaalaisten hyökkääjiltä. Shitsko torjui jopa vaaralliset läpiajot, joten perjantain seuraavaan kohtaamiseen jäi vantaalaisilla paljon mietittävää.

– Pelaajien taitoero yksilötasolla tuli harvinaisen selväksi. Ei tässä jäänyt paljon seliteltävää, Atlaksen päävalmentaja Mikael Källman hymähti.

Atlaksen riveissä uskottiin yllätysmahdollisuuteen. Sunnuntaina Baltian liigan mestaruuden napannut Cocks oli juhlinut historiallista voittoaan pitkään ja perusteellisesti.

– Puhuttiin ennen peliä, että tässä meillä on iskun paikka. Oli oletettavaa, ettei Cocks ole terävimmillään vielä tänään. Mutta kyllä kentällä näytti siltä, kuin meidän joukkue olisi ollut se, joka on juhlinut liikaa, Källman pudisteli päätään.

– On selvää, että Cocks on tässä välieräsarjassa selvä ennakkosuosikki. Silti tarkoitus oli, että jokainen pelaaja antaa kentällä kaikkensa. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Kukaan ei antanut yhtään mitään, Källman kritisoi.

Cocksin kollega Kekki luotti joukkueensa hurmostilaan, eikä syyttä.

– Hirvittävän paljon tehtiin virheitä, mutta asenne ja henkinen valmius oli hyvällä tasolla. Eivätköhän kentän tapahtumat riitä kertomaan kaiken oleellisen, Kekki hymyili. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic