Uutiset

Cocks vei odotetusti paikallisderbyn

Käsipallon SM-liiga käynnistyi riihimäkeläisittäin odotetulla, joskin voimasuhteiltaan epätasaisella paikallisottelulla. Viidettä perättäistä ja kaikkiaan jo yhdeksättä suomenmestaruutta tavoitteleva Cocks oli tälläkin kerralla selvästi Dynamo Riihimäkeä vahvempi. Dynamo taipui kotijoukkueen tulituksessa maalein 32–16 (18–7).

Otteluparin epätasaisuus tuli heti alkuvihellyksen jälkeen selväksi. Cocksin tehojyrä Teemu Tamminen juoni pääasiassa entisistä joukkuetovereistaan koostuvan Dynamon maaliverkkoon heti kärkeen kuusi maalia. Cocksin uusi portugalilaisvahvistus Tiago Oliveira Da Silva pääsi myös uudella kotiareenallaan maalin makuun.

Dynamon päävalmentajan paikalle nostettu A-junioreiden luotsi Ville Viljanen otti jo 13 minuutin pelin jälkeen aikalisän. Isoja ihmeitä ei hänkään saanut aikaan ja peli jatkui vakiintuneilla uomillaan.

Toisella jaksolla Cocks lähti hieman pelailulinjoille, minkä Dynamo osin sai hyödynnettyä. Erityisesti Dynamon korkea 5–1 -puolustus näytti sekoittavan mestareiden pakkaa, mikä avasi toiselle riihimäkeläisjoukkueelle satunnaisia tähtihetkiä. Toki suuri maaliero ei valtaviin ihmetekoihin antanut tilaa.

Dynamon ansioksi kuitenkin saatettiin merkitä se, että Cocksin vahva takamiesosasto Oliveira Da Silva, Aliaksandr Bachko, Nico Rönnberg, Vitalie Nenita ja Gheorghe Safronii saivat vuorotellen todeta heittolinjojen olevan tukossa. Cocksin kapteeni ja oikea laitahyökkääjä Antti Valo nakutteli kymmenessä minuutissa neljä maalia. Lisäksi Teemu Tamminen ja hänen kanssaan vasemmalla laidalla vuorotellut Jani Tuominen saivat hiukan enemmän tilaa pahantekoon.

Tuominen arvioi, että Cocks otti voiton peruspelaamisella.

– Oman joukkueen peli sujui ihan ok, suunnitelman mukaan. Ihan treeniotteella ei kuitenkaan tänään voitu mennä, sillä Dynamo on selvästi kehittynyt joukkueena viime kaudesta. Kyllä me jouduttiin ihan kunnolla pelaamaan tänään, Tuominen totesi.

Kalle Alander pelasi Cocksin maalissa hyvän pelin ja piti numerot silloinkin maltillisina, kun hänen joukkueensa otti rennomman vaiheen pelissä. Toisessa päässä Jouni Nieminen teki muutamia paraatipelastuksia.

Dynamon keskushyökkääjä Olli Kuparinen oli tyytyväinen suurinumeroisesta tappiosta huolimatta.

– Ei Cocks ole koskaan ennen jäänyt näin pieneen maalimäärään meitä vastaan. Puolustuspelaaminen on Villen (Viljanen) myötä kehittynyt. Virheet käydään heti läpi ja pelataan suunnitelman mukaan, Kuparinen sanoi.

– Huomattava osa Cocksin maaleista tuli nopeista hyökkäyksistä. Asemapelissä olimme selvästi parempia kuin aikaisemmilla kausilla. Odotan innolla niitä pelejä, joissa kohtaamme samantasoisia joukkueita, Kuparinen hymyili. HäSa

Asiasanat

Menot