Uutiset

Crazy Mike ajoi pronssille rallicrossin NEZ-sarjassa

Rallicrossin Pohjois-Euroopan mestaruussarja päättyi sunnuntaina Hyvinkäällä. Neljän osakilpailun pituisen sarjan finaali oli suomalaisjuhlaa, mutta myös itse sarjasta tuli tukku menestystä.

Riihimäen Urheiluautoilijoiden Mauri ”Crazy Mike” Uuskoski päätti kauden tyylikkäästi NEZ 2000 -luokan kakkossijaan. Kakkospaikka sinetöi kokeneelle kuljettajalle sarjan pronssin. Uuskosken lisälenkkitaktiikka puri finaalissa. Joka erässä kerran ajettava n. kahdeksan sekunnin ”sakkokierros” kääntyi kärköläläisen eduksi.

– Otin lisälenkin jo alussa ja sain ajaa jonkin aikaa suhteellisen vapaasti. Siinä vaiheessa, kun olin ajanut Siim Sündeman melkein kiinni, tiesin että olen hänen lisälenkkinsä jälkeen varmuudella kakkosena maalissa, Uuskoski kertasi.

Kakkossija oli Uuskoskelle kauden paras. Avauskisasta heltisi kolmas sija ja seuraavasta oli tuliaisina keskeytys. Tanskan osakilpailussa auto kaatui semifinaalissa, mutta alkueräsijoitusten perusteella saavutettu seitsemäs sija avasi vielä mahdollisuudet mitaleille.

– Tavallaan Tanskan kaato oli onni, sillä tähän kilpailuun piti rakentaa uusi auto. Se on selvästi vanhaa nopeampi, Uuskoski vertasi.

Luokan voittoon ja samalla mestariksi ajoi norjalainen Christian Sandmo. Hopeaa sai Tanskan Dennis Christenssen, joka koki moottoririkon jo lauantaina, eikä näin päässyt finaaliin saakka.

Super 1600 -luokassa kilpaileva Kalle Markkanen oli jälleen nopein alkuerissä, mutta finaali päättyi penkkaan ja kuudennelle sijalle. Sijoitukset menivät kuitenkin läpi kauden ristiin, joten espoolainen juhli pronssia.

– En päässyt yhtään finaalia maaliin saakka, ja silti tuli mitali. Kyllä se mieltä lämmittää epäonnisen kauden jälkeen, Markkanen naurahti.

NEZ Open -luokassa vantaalainen Raimo Kauttio jäi omassa semifinaalissaan neljänneksi, eikä yltänyt finaaliin, mutta saman kohtalon koki myös Ruotsin Mikael Persson. Latvian Edmunds Ērglis vauhti ei riittänyt edes semifinaaliin, joten Kauttio lunasti luokassaan hopeamitalin Norjan Ola Froshaugin jälkeen. Open-luokan osakilpailuvoittoon ajoi uransa ensimmäiseen rallicross-kilpailussaan ralliautoilija Olli Lavikainen. Teknisten vikojen latistamassa Super Car -luokassa parasta vauhtia pitivät Harri Arola ja Viron Mart Tikkerbär. Mestaruuden vei Viron Andri Õun, joka tosin keskeytti jo ennen semifinaaleja tekniikkavikaan. Saman kohtalon koki hopeamitalisti, Norjan Frode Aalberg. Pronssia sai Teemu Pätsi, joka kaatoi autonsa finaalissa.

Asiasanat