Kolumnit Uutiset

D-sana tuli takaisin

Hiphei ja hurraa. Olemme Japanin tiellä, Euroopan talous on deflaatiossa. Öljyn hintaromahdus vei euroliiton hintojen alenevaan kierteeseen, mutta tätäkin synkempää on se, että Euroopalla on vielä paljon isompia ongelmia edessään.

Vuosituhannen vaihteessa ja vähän sen jälkeenkin kaikki oli vielä toisin. Euroopasta piti tehdä maailman kilpailukykyisin talousalue ensin vuoteen 2010, sitten vuoteen 2015 mennessä. Euroopan unionin keskimääräinen työllisyysaste piti nostaa 70 prosenttiin ja Euroopasta piti tulla dynaamisin tietopohjainen talousalue, joka luo kestävää kasvua sosiaalista yhteenkuuluvuutta unohtamatta.

Kaikki nämä kauniit ja sittemmin kovin epärealistisiksi todetut tavoitteet on heitetty jo ajat sitten roskakoriin.

Kreikka on käytännössä konkurssissa, Italia ja Espanja pärjäävät mitenkuten ja loput euromaista Saksaa lukuun ottamatta sinnittelevät jotenkuten. Euroliitto nitisee jälleen liitoksissaan ja pankit varautuvat jo Kreikan lähtöön yhteisvaluutasta.

Kaiken kaikkiaan vanha manner on siis aika kaukana Lissabonin strategian pääkohdista, jättimäisistä rakenneuudistuksista ja moitteettomasti toimivista sisämarkkinoista. Suomen poliitikkojen omat virheet surullisenkuuluisine sosiaalitupoineen ovat tässä laskuharjoituksessa pelkkä sivujuonne.

Kuluttajahintojen lasku ei sinänsä ole sittenkään kovin dramaattista, vaan lähinnä oire talouden tilasta. Alhaisen inflaationkin aikana kuluttaja pohtii käyttäytymistään, investointeja siirretään tulevaisuuteen ja yritykset ennemmin ihmettelevät kuin toimivat. Näin Euroopassa on tehty jo puoli vuosikymmentä.

Atlantin toisella puolella tilanne on toisenlainen. Finanssikriisi alkoi Yhdysvalloista, eikä valoa juuri näkynyt, mutta nyt sikäläinen taloustilanne on palautunut lähes ennalleen. Työpaikkoja syntyy entiseen tahtiin, kulutuskysyntä on normalisoitunut, asuntojen hinnat eivät ole pitkään aikaan syöksyneet alas. Luottamus talouteen on siis palannut. Euroopassa tällaista ihmettä joudutaan odottamaan ehkä vuosikymmenen loppuun tai pidempäänkin.

Vanhoina hyvinä aikoina Oy Suomi Ab olisi hoitanut omat kilpailukykyongelmansa jo ajat sitten devalvaatioilla. Nämä kortit on kuitenkin nyt käytetty, eikä pikkuruinen talousalue voi taantumassa taapertavalle Euroopalle mitään.

Suomalaiset poliitikot voivat tietysti yrittää vaikuttaa Euroopan keskuspankkiin. Se näyttäisi olevan ainoa taho, joka Euroopan voisi massiivisilla elvytyspaketeilla nostaa jaloilleen.

Samalla kuitenkin euromaiden pitäisi tehdä niitä rakenneuudistuksia, jotka ovat olleet pohdinnoissa jo 1990-luvulta lähtien. Yhtälö on äärimmäisen hankala. Kaikki tietysti tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta kukaan päättäjistä ei tiedä, miten tulisi valituksi uudelleen sopeutustoimien jälkeen.

Positiivista tässä taitaa olla vain se, että kevään eduskuntavaaleissa kukaan ei tosissaan lupaile jakovaroja kansalaisille.