Uutiset

Dollarihymy hyytyy idän ihmeisiin Yhdysvaltain ja samalla koko länsimaailman autoteollisuus on historiansa pahimmassa kriisissä. Maailman vallanneet jättiläiset ovat polvillaan eivätkä siitä enää entiseen mahtiinsa palaa syydetäänpä niille mi

Automaailman kolme suurta, General Motors, Chrysler ja Ford ovat saaneet muutaman viikon armonaikaa esittää uskottavat tervehdyttämisohjelmansa, mutta toistaiseksi ei hyvältä näytä.

Kuolema, joko lopullinen tai osittainen kolkuttelee kintereillä.

Autoteollisuus ymmärrettiin aivan oikein uuden tekniikan ajan airueena 1900-luvun alkupuolella.

Henry Ford keksi kasata autojaan liukuhihnalla ja niinpä käsityövaltaiset kärrypajat olivat tiensä päässä.

Fordin mullistava keksintö saattoi auton tavallisen kansan ulottuville. Innovaatiota on joskus verrattu Nokian kännykkään eikä ollenkaan perusteetta.

Amerikkalaiset vyöryttivät monet eurooppalaiset autonvalmistajat leiriinsä toisen maailmansodan jälkeen.

Maailmanpolitiikan arkipäivää tulkitsevat sanovat Euroopan GM:ää, Chrysleriä ja Fordia eräänlaiseksi kylmän sodan siviiliversioksi. USA halusi ja myös sai Euroopan lujaan liekaansa kaikin mahdollisin keinoin.

Varjon seesteiselle taivaalle toivat japanilaistehtaat ilmestyessään Eurooppaan.

Kun ensimmäiset Datsun Bluebirdit ja Toyota Corollat ilmestyivät huoltoasemille, baarien viisastenkerhot työntyivät riisikuppeja ihmettelemään ja ivaamaan.

– Mihin tässä pannaan patterit vai onko kyljessä reikä avaimelle, jolla vedetään vieteri, kyseltiin uskaliailta ensimmäisten japanilaisautojen omistajilta.

Vankka ja asiantunteva näkemys oli tuolloin, että Japanissa tehdään vain leluautoja.

Läntiselle autoteollisuudelle on käymässä samoin kuin suomalaiselle metsäteollisuudelle. Molemmat olivat liian pitkään varmoja erinomaisuudestaan eivätkä uudistuneet.

Suomessa sahattiin kakkosnelosta, keitettiin sellua ja tehtiin tavallista paperia.

USA:ssa valmistettiin viime päiviin asti vanhanaikaisia bensarohmuja, joita ei osta enää kukaan. Muskeliautoilla pullistelu osoittautui kalliiksi virheeksi, lopun aluksi.

Myrskyn jälkeen vain parhaat merkit, mallit ja tehtaat saavat jatkaa. Lännnen kanssa kovaa olemassaolon taistelua käyvät myös japanilaistehtaat.

Autoteollisuuden aurinko laskee lännessä, mutta nousee idässä. Työn hinta puhuu.

Eteläkorealaiset ovat jo Euroopassa, vieläpä tutuin merkein. Chevroletin amerikkalaisuudesta on jäljellä enää nimi.

Autoteollisuuden markkinaosuustaisteluun on tulossa myös Kiina. Sen autotehtailla on vielä opettelemista laatukäsikirjassa, mutta kyllä siellä sekin opitaan.

Unettomia öitä lännen autotehtailijoille tuo myös intialainen Tata Nano. Sekin on oikea auto, jonka EU-direktiivit täyttävä versio on halvempi kuin nykyiset mopoautot.

jukka.viitaniemi@hameensanomat.fi

Autoteollisuuden aurinko laskee lännessä, mutta nousee idässä.