Uutiset

Dynamo päätti liigan runkosarjan tappioon

Dynamo Riihimäki päätti SM-liigan lauantaina Kauniaisissa. Runkosarjan kolmonen HC West runnoi rutiinilla voiton maalein 31–18 (14–12).

Peli oli kaksijakoinen. Riihimäkeläiset tarjosivat liigan parhaisiin kotijoukkueisiin lukeutuvalle Westille kelpo vastuksen puolen tunnin ajan, mutta toisella jaksolla henkinen käsijarru hirtti kiinni.

– Alussa ei ollut fiilistä, mutta onnistumisten kautta saatiin ote peliin. Varsinkin ensimmäisen jakson loppu oli todella hyvää tekemistä, Dynamon päävalmentaja Pekka Lappalainen summasi.

Puolustus liikkui hyvin ja seitsemän eri pelaajaa onnistui maalinteossa. Heistä komeimman esityksen teki A-juniori Sami Karhunen, joka huiputti peliajan jo täytyttyä vapaaheiton kierteellä sekä puolustuksen että hyvin pelanneen maalivahti Albert Georgsin ohi. Näillä eväin Dynamo pääsi kakkosjaksolle vain kahden maalin tappioasemassa.

Toisella puoliajalla kotijoukkueen etumatka venähti hetkessä. Dynamo törmäili huonon viimeistelyn takia Westin puolustukseen. West pääsi tekemään nipun nopeita vastaiskuja. Vastaavasti Dynamon maalihanat pysyivät kiinni yli 10 minuutin ajan. Kun ottelua oli vartti jäljellä, oli West jo kymmenen maalin karkumatkalla. Dynamon kannalta peli oli sillä taputeltu.

Seuraavana Dynamolla on edessään karsintapelit liigapaikasta.

– Nyt odotetaan, että päästäisiin mahdollisimman nopeasti pelaamaan karsintapelit pois. Mieluummin jo ensi viikonloppuna, Lappalainen suunnitteli.

– Ykkösdivarin tuloksia ei vielä ole tullut tulospalveluun, joten meillä ei ole aavistustakaan, kuka tulee vastaan. Toisaalta siitä lähdetään, että vastustajalla ei ole merkitystä. Tuli kuka tahansa, pelit hoidetaan ja sarjapaikka säilytetään, Lappalainen vakuutti. HäSa

Asiasanat