Uutiset

Dynamo putosi hopeamitalistin kyydistä

Kesällä nimeään HC Westistä Grankulla IFK:ksi vaihtanut Kauniaisten käsipallon SM-liigajyrä oli perjantaina liian kova pala Dynamo Riihimäelle. Kotijoukkue Dynamo pysyi viime kauden hopeajoukkueen kyydissä vain avauserän ensimmäisen puolikkaan. Hermoilu, tekniset virheet ja Granin korkea puolustus käänsivät pelin vieraille lopulta suurinumeroisesti 20–35 (11–19).

Pelin alku antoi orastavaa toivonkipinää riihimäkeläisyleisölle. Vaikka kauniaislaiset kirivät jo alkulämpöisillä kolmen maalin johtoon, nousi Dynamo Sami Karhusen, Olli-Pekka Kuparisen, Vili Mattilan ja Henri Niemisen maaleilla vielä ottelussa johtoon.

Granin liikkuva puolustus sai kuitenkin pian otteen kotijoukkueen hyökkääjistä. Grani otti riihimäkeläisten hyökkäykset korkealta kiinni ja se sotki Dynamon kuvioita. Toistuvat syöttöjen katkot lisäsivät kotijoukkueen hermoilua. Pallot karkailivat ja tekemisen väkinäisyys alkoi heijastua koko joukkueesta.

Edes Dynamon ylivoimapeli ei sujunut. Grankulla oli lopulta odotusten mukaisesti parempi kaikilla osa-alueilla, eikä aiemmissa peleissä hyvin toiminut Dynamon puolustuskaan saanut vastustajan heittäjiä kuriin. Topias Laine, Richard Sundberg ja Sten Toomla saivat liikaa tilaa, jotta Jouni Nieminen Dynamon maalissa olisi saanut suuriakaan mahdollisuuksia pelastaa tilannetta omien eduksi. Riihimäkeläisistä vain kahdeksan maalin isä VIli Mattila pystyi pelaamaan omalla tasollaan. HäSa  

 

 

Asiasanat