Uutiset

Edesmennyt George H.W. Bush kerää ylistystä yli rajojen – "Hän ei ikinä lopettanut palvelusta"

Kylmän sodan päättyminen tapahtui George H.W.Bushin (vas.) presidenttikaudella, joka kesti 1989-1992. Arkistokuva Bushin ja Neuvostoliiton entisen johtajan Mihail Gorbatshovin tapasmisesta Moskovassa 2005.

Perjantai-iltana kuollut Yhdysvaltojen presidentti George H.W. Bush on ollut arvostettu poliitikko ja persoona. Näin voi päätellä ylistyksestä, jota edesmennyt presidentti saa yli puoluerajojen sekä myös yli valtioiden rajojen.

Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump kiittää Bushia omistautumisesta niin maalleen kuin perheelleen.

– Liitymme Melanian kanssa kansakunnan joukkoon suremaan. Presidentti Bush inspiroi useita sukupolvia yhdysvaltalaisia hoitamaan yhteisiä asioita. Presidentti Bush osasi aina asettaa riman korkeammalle. Hän johdatti maamme ja koko maailman voitokkaasti kylmän sodan loppuun. Maansa palvelemisen lisäksi Bush muistetaan myös hänen omistautumisestaan perheelleen, erityisesti vaimolleen Barbaralle, Trump sanoo tiedotteessaan.

Lue myös: Isä-Bush oli Yhdysvaltojen Mauno Koivisto – 41. presidentti säilytti vallan huipullakin mutruhuulisen huumorinsa

Myös demokraattien riveistä kehutaan Bushia. Entiset preisdentit Barack Obama ja Bill Clinton ovat niin ikään julkaisseet Bushia kiittävät osanottonsa:

– George H.W. Bushin elämä on testamentti sille, että yhteisten asioiden hoitaminen on jalo ja iloinen kutsumus. Hän teki paljon hyvää matkansa aikana. Hän laajensi Yhdysvaltojen lupausta uusille maahanmuuttajille, vähensi ydinaseiden määrää, kokosi laajan liittouman ajaakseen diktaattorin pois Kuwaitista ja lopetti kylmän sodan ilman ampumatta laukaustakaan. Bushin palvelushistoria on sellainen, ettei sitä ehkä ikinä ylitetä, mutta hän varmasti haluaisi, että sitä yritetään, Obama sanoo.

Clinton voitti vanhemman Bushin presidentinvaaleissa 1992, mutta vaalikamppailusta huolimatta he olivat ystäviä.

– Hillary ja minä suremme presidentti George H.W. Bushin poismenoa ja olemme kiitollisia hänen pitkästä palvelusurastaan, ystävyydestään ja rakkaudestaan. Olen ikuisesti kiitollinen ystävyydestämme. Harvat yhdysvaltalaiset tulevat ikinä tekemään yhtä mittavaa uraa julkisessa palveluksessa kuin presidentti Bush. Hän ei ikinä lopettanut palvelusta. Näin sen läheltä työskennellessämme Aasian tsunamin ja hurrikaani Katrinan tuhojen parissa, Clinton kertoo.

 

Myös Euroopassa vanhempi Bush on arvostettu valtiomies. Maltillinen johtajuus kylmän sodan päättymisen aikana herättää yhä kiitollisuutta esimerkiksi Saksassa.r

– Emme ikinä unohda hänen viisasta poliittista johtajuutta kylmän sodan lopussa. Saksalaisina olemme ikuisesti kiitollisia hänen historiallisesta panoksestaan maamme yhdistymiseen, kertoo Twitterissä europuolue EPP:n meppiryhmän puheenjohtaja Manfred Weber.

Myös Suomessa muutamat poliitikot ovat ehtineet kehumaan Bushin uraa.

– Bush oli esimerkillinen johtaja ja vankkumaton länsimaisen vapauden puolustaja. Bushin ajatus siitä että ”julkisessa tehtävässä palveleminen on jalo kutsumus” on kuolematon ihanne, Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo Twitterissä.

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Arto Satonen (kok.) kuvailee vanhempaa Bushia vastuulliseksi:

– Hän oli vastuullinen republikaanipresidentti, jota Yhdysvallat tarvitsisi tänäkin päivänä. Hänen kaltaisensa republikaanien kanssa kokoomus on aikoinaan liittynyt samaan kansainväliseen poliittiseen perheeseen, hän toteaa Twitterissä.